keskiviikko 14. elokuuta 2002

1st annual @-meeting Vilkaharju, Sulkava

(Teksti Loukkis, kuvat Antsa)


Ensimmäinen näytös jokavuotiseksi suunnitellusta @-tapaamisesta järjestettiin 2.-4.8.2002 Sulkavalla, luonnonkauniin Vilkaharjun maisemissa. Ensimmäiset innokkaat söhmiläiset olivat saapuneet paikalle jo perjantai-iltapäivän aikana, loppujen osallistujien lipuessa paikalle tasaiseen tahtiin aina iltayöhön saakka.
Perjantai-iltana ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa, vaan @-väki alkoi tutustua toisiinsa ja jo ennestään tuttujen kanssa vaihdeltiin kuulumisia puolin ja toisin, illan aikana monen nimen saadessa kasvot. Monet söhmiläiset olivat valitelleet tekstiviestein sitä, etteivät päässeet paikalle muiden menojen takia, Epi lukikin paikalla olleille illan aikana "lukemattomia" terveisiä joita poissaolevat söhmiläiset olivat lähetelleet päivän ja illan aikana.

Lauantain alkuiltaa. Tepsa Suojoki & cruise control, seuraavana Leena eli Nedin misu, Jami Naukkarinen, Kati Laakkonen ja Kari Moilanen. Takana Nedi nauttii keittämäänsä sopparuokaa joka ei tietääkseni sisältänyt mielijuomaani alkoholia. Kuva: (c) antza@nic.fi
Illan hämärtyessä siirryimme leirintäalueen grillikatokseen illanviettoon ruuan, juoman ja hyvän seuran pariin. Viihdytimme itseämme ja niitä kahta saksalaispariskuntaa (, jotka asustelivat teltoissaan grillikatoksen välittömässä läheisyydessä) jutuillamme ja tarinoillamme sekä välillä hillittömillä naurunpurskahduksilla. Meillä ainakin oli hauskaa, epäkohteliasta varmaan, mutta meiltä unohtui kysyä josko saksalaispariskunnat viihtyivät yhtä hyvin...

Lounastauko Warkauden Portissa. Kuva: (c) antza@nic.fi
Illan aikana väki kertoi oman MP-harrastuksen historian eri vaiheet ja ystävällismieliseltä loan heitoltakaan ei kukaan voinut välttyä, monella kun tuntui olevan jonkinmoinen Kawa-historia tai honda-nykyisyys. Kellon lähestyessä yhtä yöllä, väki alkoi siirtyä asumuksiinsa ja valmistautumaan kunnon yöunella aamulla alkavaan ajelukoitokseen.

Herrasväet Kari Moilanen, Nedi ja hänen tyttöystävänsä Lennu6 sekä lisää tamsesterilaisia ulkosöhmiläisiä. Kuva: (c) antza@nic.fiEdelleen perjantaita grillikatoksessa. Tuomas Hakkarainen naisineen sekä Söhmin Suurvisiiri Epi. Kuva: (c) antza@nic.fi
Lauantai-aamuna kokoonnuimme ajelun kokoontumispisteeseen Sulkavan lomakeskuksen parkkipaikalle ja iloksemme paikalle saapui myös muutamia söhmiläisiä päiväkävijöitä. Pikaisen ryhmäajo-ohjeiden kertauksen jälkeen moottorit räjähtivät käyntiin ja letka lähti, suuntanaan Savon mutkaiset, mäkiset ja kauniit maisemat.
Osa mopoista kokoontuneena Sulkavan Lomakeskukseen odottelemassa lauantain ajelulle lähtöä. Kuva: (c) antza@nic.fiAjoreittinä oli Vilkaharju - Kallislahti - Savonlinna - Juvola - Kangaslampi - Varkaus - Tihusniemi - Leppävirta - Heinävesi - Kerma - Enonkoski - Savonlinna - Kallislahti - Vilkaharju. Kilometrejä tällä lauantain ajoreitillä kertyi n. 370, lossiylityksiä reitille mahtui kaksi. Ajelu onnistui ilman minkäänlaisia ongelmia, Moelasen johdateltua letkaa pitkin Savon kauniita mutkateitä.

'Jaa, että ensi vuonna uudelleen... ???' Eli siis järjestävä tehokaksikko, Epi ja Kari. Kuva: (c) antza@nic.fi
Leiripaikkaan saavuttuamme alkuillasta aloimme hiljalleen valmistautua illanviettoa varten, kukin omalla tavallaan, toisten mennessä punkkaan lepäämään, toiset nauttivat kylmän oluen, toiset jopa useammankin. Illemmalla siirryimme taas grillikatokseen tarinoimaan ja ruokailemaan ja aika kului taas kuin siivillä.
Joukkoomme saapui illan ollessa jo pimeä myös yksi enduropöristelijä ajaen aivan omituisia reittejä, liekö kaverilla tarkoituksena vaihtaa endurosta katupeliin, koska tietä pitkin paikalle saapui. Saunavuoro alkoi klo. 23 ja tuolloin osa siirtyi saunomaan ja toiset jo nukkumaan. Saunan jälkeen osa porukasta jäi vielä tarinoimaan. Osa jaksoi kekkuloida aamuyöhön saakka, toisten sammahtaessa jo aiemmin.

(alku)Tankkaus Savonlinnan itäpuolella. Kuva: (c) antza@nic.fi
Herrat Marko Loukkaanhuhta, Sami Mäki-Korte, Iiro Rämä, Kari Moilanen (takana) ja Jami Naukkarinen. Grillailua perjantai-iltana. Kuva: (c) antza@nic.fi
Sunnuntai-aamuna jo kukonlaulun aikaan ensimmäiset @-motoristit suunnistivat kotia kohti, toisten vielä nukkuessa pois edellisiltaisia nesteytyksiä. Ensimmäinen @-miitti onnistui todella hyvin, väkeä oli paikalla riittävästi ja seura oli hyvää. Toivottavasti tästä myös todella tulee perinne, eikä uhkaus ensi vuoden tapaamisesta jää vain sanahelinäksi.
Lauantai-illan grillailua. Sami Mäki-Korte, Marko Loukkaanhuhta, Kari Moilanen (taas!), Repe eli Epin 'veli' ja Epi. Kuva: (c) antza@nic.fiMikä @-homma? Mikä on "Söhmi"? Katso S.H.M.FAQ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti