perjantai 3. maaliskuuta 2006

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa

Kuva (c) Janne Tervola 2006 Ducatin osastolla toimittajan hihaan tarttui varttuneempi herrasmies. Aulis Pennanen on Ducati Club Finland ry:n 70-vuotias ikäpresidentti. Aulis aloitti moottoripyöräilyn heti teini-iästä päästyään, siis 65-vuotiaana.

Prätkäkuume on vaivannut Aulista jo todella pitkään. 50-luvulla lukiossa kaikilla kavereilla oli pyörä, sehän oli oikea kansanajoneuvo. Ja joskus oikein hyvänä päivä sai matkata Frank Nymanin takapaksilla katsomaan motocrossia.

Moottoripyörästä keskusteltiin kotona muutamia vuosikymmeniä. Aulis on aina ollut kiinnostunut koneista. Moottoripyörien kehitystä ja tekniikkaa on paljon helpompi seurata kuin autojen. Nuorempana ei ollut varaa, sitten kun olisi ollut, niin vaimo ei antanut lupaa.

Työelämässä ei ollut aikaa ja perheen harrastuksina ovat olleet laskettelu ja purjehdus. Prätkäkuumetta niillä ei paranneta, siihenhän on vain yksi lääke. Moottoripyöräilyä on myös vaikea sovittaa näiden harrastusten kanssa yhteen.

Nyt eläkkeellä aikaa on enemmän ja vanha haave sai vauhtia.
- Lopulta vaimo sanoi, että osta sitten kerralla sellainen, että ei tarvitse valittaa. Vanhoissa lehdissä sanottiin Ducatin Monsterista, että "It's a perfect hooligan tool for traffick addicts". Ajattelin heti, että tuo pyörä pitää ainakin nähdä.

- Ekan kerran kun menin Klaukkalan Ducati-kauppaan niin kauppias, Kantolan Jokke tuli vastaan. Jokke kertoi, että ei ole mitään järkisyytä moottoripyörän ostoon. Tehtiin kaupat, jatkaa Aulis ja nauraa päälle.

Ensimmäiseksi pyöräksi valikoitui Ducati Monster 600. Ajamisesta ei aluksi tahtonut tulla mitään. Lähes kaikki autolla opittu piti oppia uusiksi. Aulis ajelikin suoraan kaupasta läheiselle Serenan parkkipaikalle harjoittelemaan. Sieltä uskalsi sitten hissukseen ajella kotiin...

Kauppias ohjasi Auliksen saman tien Ducati Clubin piiriin. Kerhossa Aulis on aina kokenut olevansa tervetullut vaikka onkin lähes kolme kertaa vanhempi kuin kerhon monet aktiivijäsenet. Kerho on tarjonnut opetusta ja koulutusta joka on auttanut pyörän kanssa opiskelua valtavasti. Aulis on osallistunut sekä ajo- että pyörän huoltokoulutuksiin.

- Aluksi vierastin tulla kokemattomana mukaan, mutta eihän siinä ollutkaan mitään. Mitä hyvänsä olen halunnut kysyä, niin aina on tullut apua ja vastaus. Kävin myös enduroajokurssilla enkä koskaan ole ollut niin väsynyt, kertoo koko ikänsä aktiivisesti liikkunut ja lasketellut Aulis.

- Nuoremmille suosittelen EAK:ta (ennakoivan ajon koulutus). Huomaan myös, että oma autolla ajamiseni on muuttunut paljon. Ennakoin ja näen enemmän. Havaintokyky parani ja nykyään huomaa paljon sellaisia asioita, joita ei ennen huomannutkaan.

Nykyään Aulis ajelee Ducati Monster 1000 DS:llä. Moottoripyörällä suurimmat kiksit saa kanttailusta, vähän samalla tavalla kuin laskettelussa. Parhaita kokemuksia moottoripyöräilyssä ovat olleet päämäärättömät kierrokset Etelä-Suomessa. Aulis onkin varmasti kiertänyt kaikki päivämatkan päässä olevat museot. Ei sillä että Aulis olisi jokin museofriikki, niistä saa vain hyvän tekosyyn lähteä ajelulle.

Auliksella ei tällä hetkellä ole pyöränvaihtoaikeita. Toivepyörää kysyttäessä Aulis vastaa
- Tuollainen nurkka-ajoon sopiva räyhäpyörä on mulle hyvä. Taidan Ducatissa pysyä. Moottoripyörä on kaunis esine, upea tuote.

- Alkuun sain myös todella paljon tietoa BajaHill:sta. Se osoittautui todelliseksi moottoripyörätietouden aarreaitaksi. Lopuksi haluan sanoa nuoremmille motoristeille, että lukekaa BajaHillia!

Teksti Santtu Ahonen, kuva Janne Tervola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti