sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Marko Tarkkala XXXIV Kärhän lenkin nopein

(Tiedote, Kuvat: Urheilukuvat.net)


MM enduron hopeamitalisti Marko Tarkkala oli omaa luokkaansa sunnuntaina ajetulla XXXIV Kärhän lenkillä. Kilpailu oli SM enduron viimeinen osakilpailu, joka kokosi joukon nimi ajajia kisoihin. 
Ensimmäisellä tauolla Tarkkala myönsi tulleensa mitalia hakemaan ja asettamaansa tavoitteeseensa hän pääsi kirkaasti. 

Toiseksi tullut Roni Nikander hävisi Tarkkalalle yli puoli toista minuuttia. 
- Keli ei ollut helppo. Joutui ajamaan tarkasti ja varomaan syviä uria ja niiden pohjalla olevia kiviä ja puiden juuria. Kaaduin pari kertaa, mutta onneksi pääsin jatkamaan, Tarkkala kertoi maalissa. 
Entenkin maastokokeet jotka ajettiin toiseen kertaan olivat vaikeita, sillä syksyn sateet ovat pehmittäneet niin metsämaaston kuin pellot. 

- Eihän tämä mitenkään outoa ole. Ulkoimailla ajetaan samat maastokokeet kolmeenkin kertaa, jolloin ne jo ovat kuluneita ja vaikeita ajaa, Tarkkala totesi. 
Sunnuntaiaamun tiheä sumu hälveni aamupäivän aikana, mutta kasteli niin puut kuin maaston, joten reitti oli liukas ja vaativa ajaa. Tätä vakuuttelivat kaikki kilpailijat. 
Tarkkala voitti myös nelitatahtiluokan. Hän sai 25 nousupistettä, mutta ne eivät epävirallisten laskemien mukaan ihan riittäneet mestaruuteen, sillä kolmanneksi tullut Petteri Silvan sai 16 pistettä ja saa mestaruuden 3,5 pisteen  erolla. Kolmanneksi jäi  SM-sarjassa Kärhän lenkillä toiseksi tullut Roni Nikander. 

SMa-luokan mestaruuden oli varmistanut  Leif Holm. Hän voitti luokkansa ja kasvatti johtoaan. Samoin varmisti SM hopean Antti Hellsten NMK, 
Myös SMY-luokan mestaruus oli jo ennen kilpailua varma. Vaikka Janne Suominen voitti sarjan kärjessä olevan Heikki Timosen, eivät pisteet muuta SM-sijoitusta. 
Lady Cupin voiton varmisti mäntsäläläinen Marita Nyqvist. Hän ajaa Tuusulan Moottorikerhon riveissä. 

- Tänne  oli tultuva varmistamaan voitto, Nyqvist totesi maalissa tyytyväisenä. Sirkku Kannisto oli ennen Kärhän lenkkiä toisena ja jos Nyqvist olisi jäänyt kisasta, olisi Kannistolla ollut mahdollisuudet voittoon. Nyt hän jäi toiseksi. 
Veteraani Cupin voitti Marko Laaksonen, joka samalla vahvisti mestaruuden. 
Jämsän Moottorikerholla on Suomen paras endurojoukkue, sillä seura voitti Mäntsälässä mestaruuden. 

XXXIV Kärhän Lenkki SM 30.09.07 
Luokka Yleis: 
1) Tarkkala Marko RiMPKK    KTM     1:26:20,38 
2) Nikander Roni    NMK     KTM     ero 01:34,8 
3) Silvan Petteri J-SMK Suzuki 03:06,93 
4) Suominen Janne J-SMK  Suzuki 04:56,80 
5) Nikander Riku NMK  KTM 04:58,47 
6) Timonen Heikki SsMK 05:13,82 
7) Holm Leif OriMK KTM  05:51,89 
8) Mattila Jari TuMK Beta 06:09,07 
9) Laaksonen Jani    TuMK    KTM 06:53,21 
10) Riiheläinen Riku    P-BMK Husaberg  08:00,43 
11) Wiik Simon    SiMK Husqvarna 08:51,31 
12) Peltonen Toni MäntsMK KTM 09:47,11 
13) Hellsten Antti NMK Husqvarna 10:07,60 
14) Jauhiainen Ari    SsMK    KTM 10:45,07 
15) Salonen Tomi KaMoKe    KTM 11:19,59 
16) Pulkkinen Jari NMK  KTM 11:37,52 
17) Mellin Miko MäntsMK KTM 11:38,26 
18) Aaltonen Miska TMK Husqvarna 12:11,85 
19) Tontti Mikko SsMK Husqvarna 12:22,39 
20) Heikkonen Jussi HlMK KTM 12:52,55. 

Luokka SMa: 
1) Holm Leif    OriMK KTM    1:32:12,27, p. 25 
2) Peltonen Toni MäntsMK KTM ero 03:55,22, p. 20 
3) Hellsten Antti NMK Husqvarna    04:15,71 p  16 
4) Jauhiainen Ari    SsMK    KTM     04:53,18,p.13 
5) Mellin Miko MäntsMK KTM     05:46,36, p 11 
6) Koskinen Tero RiMPKK    KTM    07:01,61, p. 10 
7) Pulkkinen Jari NMK KTM 07:25,63, p 9 
8)Kimari Aku J-SMK Suzuki 08:45,98 p  8 
9) Ahola Niki RiMPKK KTM 09:24,00 p. 7 
10) Varis Janne    K-SMK Kawasaki 09:29,07, p 6 
11) Kaseva Mika RiMPKK    KTM 09:33,32; p.5 
12) Michelsson Markus TMK    KTM  09:56,36, p. 4 
13) Varis Ville    K-SMK KTM   10:01,21 p. 3 
14) Marila Mika    MäntsMK    KTM    1:44:53,06  p.    2 
15) Halmela Mika    P-BMK    KTM    14:11,72 

Luokka SMy: 
1) Suominen Janne J-SMK Suzuki 1:31:17,18, p. 25 
2) Timonen Heikki   ero 00:17,02,p. 20 
3) Nikander Riku NMK KTM 02:01,66   p. 16 
4) Tontti Mikko SsMK Husqvarna   07:25,58, p13 
5) Heikkonen Jussi HlMKKTM  07:55,74 p.  11 
6) Enjala Santeri KeMS Honda  09:29,68 p. 10 
7) Niittymäki Simo RiMPKK KTM 10:40,41 p. 9 
8) Mikkonen Henri MSMK Kawasaki 1:42:21,18  11:03,99 p. 8 
9) Tirkkonen Juha-PekkaKeMS    Kawasaki 13:13,82 p. 7 
10) Hintikka Kimmo KaMoKe KTM 1:45:05,19 13:48,01 p. 6 
11) Brunou Ari MäntsMK KTM     14:47,32 p 5 
12) Viirret Jukka VMK KTM  15:57,86, p 4 
13) Enjala Sasu KeMS Honda16:21,95 p 3 
14) Lindqvist Jan MP-Tuki Gas Gas  16:22,03 p. 2 
15) Jortikka Jussi TuMK KTM  18:01,03,p.  1 

Luokka SM4t: 
1) Tarkkala Marko RiMPKK KTM 1:26:20,38 p.  25 
2) Nikander Roni  Antti HelssNMK KTM ero  01:34,81, p  20 
3) Silvan Petteri J-SMK    Suzuki      03:06,93, p  16 
4) Mattila Jari TuMK    KTM       06:09,07 p 13 
5) Laaksonen Jani TuMKKTM06:53,21, p 11 
6) Riiheläinen RikuP-BMK Husaberg 08:00,43,p. 10 
7) Wiik Simon SiMK Husqvarna 08:51,31 p. 9 
8) Salonen Tomi KaMoKe KTM 11:19,59, p.8 
9) Aaltonen Miska TMK Husqvarna 12:11,85 p. 7 
10) Karma Mika RiMPKK Yamaha 12:57,75,p. 6 
11) Halttunen Veli J-SMK Honda 113:08,30, p. 5 
12) Salonen Lauri KaMoKe Honda    14:21,69 p. 4 
13) Erkkilä Antti.NRT Husaberg15:43,89p. .3 
14) Koli Sami MäntsMKKTM17:17,69, p 2 
15) Pahlberg NikoTMK KTM  :19,86, p.. 1. 

Joukkue SM: 
1) Jämsän MK  04:40:13,17 
2) Nummelan MK I04:40:51,94 
3) Riihimäen moottoripyöräkerho kahvakopla 1 04:47:19,87 
4) Salpausselän MK I 04:47:22,44 
5) Tuusulan MK 1 04:55:01,27 
6) Mäntsälän MK 1 04:57:44,21 

Ladycup: Luokka D 
1) Nyqvist Marita TuMK KTM  1,44.38,05 
2) Koskinen Taru RiMPKK Husqvarna ero 10,26,92 
3) Kannisto Sirkku HäMK    Skyteam 3.55.51,90 
4) Tamminen Eeva HelRC Husqvarna 4.39.33,60 

Veteraani cup, luokka V 
1) Laaksonen Marko    SiMK    Yamaha 1:13:09,22 
2) Svinhufvud Tero TuMK KTM ero  10:25,05 
3) Nuuttila Juha SsMK Husqvarna 12:10,47 
4) Heinonen Erkki MäntsMK Honda  18:09,40 
5) Punkki Juha    HyMK KTM   18:09,64 
6) Pahkamäki Jukka-Pekka P-KMK    Husqvarna 20:20,32 

Luokka B4t 
1) Koli Sami MäntsMK KTM    1:43:38,07,  np 
2) Laaksonen Asko SiMK Yamaha    ero 08:19,94, NP 
3) Valkonen Teemu EMK    KTM     09:23,42, NP 
4) Kyytsönen Tuomas MäntsMK KTM  09:33,61, NP 
5) Katila Jarkko VMK KTM   09:46,96 

Luokka By 
1) Brunou Ari    MäntsMK KTM 1:46:04,51,NP 
2) Enjala Sasu KeMS Honda    ero 01:34,63, NP 
3) Koskinen Janne    TMK    KTM    03:30,09 NP 
4) Rämö Mika    SsMK KTM 04:10,67, NP 
5) Wallenius Kari OriMK KTM 05:39,88, NP 
6) Kirjavainen Harri K-SMK    KTM     09:39,88, NP 
7) Tanska Juha RCK    Gas Gas 09:45,09 NP. 

Luokka Ca: 
1) Niskala Janne RiMPKK KTM 1:41:46,22 
2) Kohilo Aaro OriMK Husqvarna ero 03:10,55 
3) Wikström Janne    HaRT    KTM 05:48,53. 

Luokka Cy
1) Tolvanen Jarmo KarMK KTM  1:34:43,27 
2) Nikula Marko RaMK KTM  ero 02:08,86 
3) Aalto Juha K-SMKKTM 02:27,05 

Luokka C4t: 
1) Räsänen Petri KaMoKe KTM  57:39,03 
2) Aatsinki Kai MäntsMK KTM     01:01,23 
3) Lehto Jani FireMX KTM 03:01,11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti