tiistai 27. toukokuuta 2008

Pyrhönen vaihtaa motocrossin MX3-luokkaan

Antti Pyrhönen, 29, on kääntämässä vauhdikkaasti kokonaan uuden lehden motocrossin mittavalla ammattilaisurallaan. 
Vuonna 2000 Euroopan mestaruuden voittanut hyvinkääläinen karistaa MX1-luokan pölyjä ajosaappaistaan ja suuntaa katseensa MX3-luokkaan päätavoitteenaan 16.-17. elokuuta Heinolassa ajettava MM-osakilpailu. 

- Organisoimme koko paketin uudelleen, eikä tämä uusi missio merkitse suinkaan askelta urallani taaksepäin. Menen täyttä höyryä eteenpäin ilman motivaatio-ongelmia, kun langat ovat nyt pitkälti omissa käsissäni, kertoo Pyrhönen. 
Pyrhönen on kilpaillut alkukauden MM-sarjan MX1-luokassa tshekkiläisen Delta Racing Teamin kalustolla. 

- Olemme purkamassa sopimusta Deltan kanssa. Ajan jatkossa Hondalla Suomen maahantuojan vankka tuki takanani. 
Pyrhönen ehti noukkia tällä kaudella MX1-luokasta kahdeksan MM-pistettä. 
- Kylmä tosiasia on se, että kovatasoinen MX1-luokka ei tarjoa minulle enää nykyisellä kalustolla sitä, mitä urheilijana haen. Olen sentään ajanut parhaimmillani lähes 300 pisteen kaudenkin. Uskon, että pystyn hakemaan MX3-luokasta sellaista urheilullista menestystä, johon olen itsekin tyytyväinen ja joka ruokkii yhä parempiin suorituksiin. 

Pyrhönen painottaa, että arvopisteet ovat tehdaskuljettajien hallinnoimassa MX1-luokassa todella kovan työn takana. 
- Tiedän ajaneeni hyvin, jos yllän 15 nopeimman joukkoon. Siitä eteenpäin menestystä pitääkin metsästää jo hirveällä riskillä, jolloin loukkaantumisten oravanpyörän vaara on aina läsnä. 

Heinola kruunaa valikoidun kalenterin 
Pyrhönen on merkinnyt kalenteriinsa ensimmäisen Hondalla ajattavan MX3-luokan MM-osakilpailun 6. heinäkuuta Hollannin Markelossa. 
- Valikoituun kalenteriini sisältyy Markelon jälkeen edelleen heinäkuussa ajettavat Slovenian ja Slovakian osakilpailut. Niiden jälkeen aloitan tiukan valmistautumisen Heinolan kisaan, joka on minulle tosiaankin iso juttu. En ole ajanut ammattilaisurallani vielä koskaan ennen MM-osakilpailua Suomessa, muistuttaa Pyrhönen. 

Pyrhösen uusi projekti käynnistyy tosin jo tulevana viikonvaihteena, kun hän kokeilee Hondan kulkua Hyvinkään SM-osakilpailussa. 
- Katsotaan nyt, millaiseksi lopullinen kalenteri muotoutuu. Siihen saattaa mahtua myös  muitakin SM-osakilpailuja. 
Pyrhönen ei ole sulkenut ovia lopullisesti myöskään MX1-luokan suuntaan. 
- Eihän sitä koskaan tiedä. Jos pystymme kokoamaan riittävän kilpailukykyisen paketin, niin satunnainen vierailu MX1-luokassaan ei ole sekään poissuljettu ajatus. 
Pyrhönen elää kuitenkin tiukasti nykyhetkeä päästämättä ajatuksiaan karkuteille. 

- Pitää muistaa, että edessä on suunnaton työmäärä nopealla aikataululla. Resurssit ovat rajalliset, mutta nautin samalla siitä, että pääsen tekemään taas tosissani töitä haluamallani tavalla. 

http://www.moottoriliitto.fi 
http://www.motocrossmx1.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti