Matti Seistola ei pystynyt kartuttamaan pistetiliään motocrossin MM-sarjan kauden kuudennessa osakilpailussa Mallory Parkin radalla Englannissa.
Hondalla ajava Seistola joutui keskeyttämään MX2-luokan ensimmäisen erän ja toisessa hän päätyi maaliin sijalla 23.
- Palapeli tuntuu olevan nyt ihan sekaisin. Ajo ei kulje ja matkassa on mukana ripaus huonoa tuuriakin, ihmetteli viime kaudella MM-sarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Seistola takkuista tahtiaan.
Seistola ehti ajaa Mallory Parkin kovapintaisella radalla ensimmäisessä erässä vain vajaat kaksi kierrosta, kun rysähti.
- Ajolinjat leikkasivat toisen kaverin kanssa hyppyrin kärjessä ja kummatkin kaatuivat sen seurauksena rajusti. Öljyt valuivat savuavasta pyörästä pihalle ja se erä oli siinä.
Seistolan startti ei onnistunut kunnolla toisessakaan erässä.
- Ajoin avausmutkassa samaan läjään monien muiden kuljettajien kanssa ja sitten vielä takaa lappasi toisia kuskeja niskaan. Siinä meni taas minuuttitolkulla aikaa, kun jokainen etsiskeli kasasta omaa pyöräänsä.
Cairoli ja Philippaerts italialaiset MM-kärkinimet
MX2-luokan vei Englannissa nimiinsä hallitseva italialainen maailmanmestari Antonio Cairoli, joka ajoi Yamahallaan avauserässä toiseksi ja voitti jälkimmäisen.
Cairoli ohitti samalla MM-sarjassa eteläafrikkalaisen KTM-kuljettajan Tyla Rattrayn, joka kuittasi vielä avauserän puolella sekunnilla edukseen. Cairolilla on tosin vain pisteen etu puolellaan. Seistolan saldo näyttää Mantovan radalta noukittuja seitsemää pistettä.
- Tästä ei voi mennä enää tuloksellisesti paljoakaan alemmas. Tarvitsen nyt jos koskaan onnistumisia. Pidän taatusti huolen siitä, että harjoittelusta se ei ainakaan jää kiinni, vakuutti Seistola.
MX1-luokan tapahtumia saarivaltakunnassa hallitsi KTM:llä kisaava espanjalainen Jonathan Barragan erävoitolla ja kolmannella sijalla.
Eräsijoitukset 5 ja 3 Mallory Parkista Yamahallaan kuitannut italialainen David Philippaerts johtaa MM-sarjaa 28 pisteen erolla Suzukilla ajavaan belgialaiseen Steve Ramoniin.
MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 15. kesäkuuta St Jean d'Angelyn radalla Ranskassa.
Motocrossin MM-sarjan 6/15 osakilpailu Mallory Park, Englanti:
Luokka MX1, erä 1:
1) Ken de Dycker Belgia, Suzuki 39.43,553, 2) Steve Ramon Belgia, Suzuki 1,776 jäljessä, 3) Jonathan Barragan Espanja, KTM 6,692, 4) Maximilian Nagl Saksa, KTM 28,122, 5) David Philippaerts Italia, Yamaha 35,274, 6) Tanel Leok Viro, Kawasaki 36,634.
Erä 2:
1) Barragan 40.29,703, 2) Sebastien Pourcel Ranska, Kawasaki 5,567, 3) Philippaerts 6,502, 4) Billy Mackenzie Iso-Britannia, Honda 7,528, 5) Leok 8,843, 6) De Dycker 34,239.
MM-pistetilanne:
1) Philippaerts 223, 2) Ramon 195, 3) De Dycker 175, 4) Coppins 168, 5) Mackenzie 159, 6) Pourcel 151, …29) Antti Pyrhönen Suomi, Suzuki 8.
Pyrhönen ei ajanut Englannissa.
Luokka MX2, erä 1:
1) Tyla Rattray Etelä-Afrikka, KTM 39.19,887, 2) Antonio Cairoli Italia, Yamaha 0,558 jäljessä, 3) Tommy Searle Iso-Britannia, KTM 41,901, 4) Shaun Simpson Iso-Britannia, KTM 53,881, 5) Anthony Boissiere Ranska, KTM 58,662, 6) Stephen Sword Iso-Britannia, Kawasaki 1.04,178.
Matti Seistol Suomi, Honda keskeytti.
Erä 2:
1) Cairoli 40.04,833, 2) Searle 5,609, 3) Steven Frossard Ranska, Kawasaki 37,874, 4) Rattray 50,803, 5) Sword 52,032, 6) Xavier Boog Ranska, Suzuki 100,405, …23) Seistola + 1 kierros.
MM-pistetilanne: 1) Cairoli 243, 2) Rattray 242, 3) Searle 233, 4) Nicolas Aubin Ranska, Yamaha 158, 5) Simpson 156, 6) Rui Goncalves Portugali, KTM 148, …34) Seistola 7.
Seuraava osakilpailu: 15.6. St Jean d'Angely, Ranska.
http://www.moottoriliitto.fi
http://www.motocrossmx1.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti