sunnuntai 10. elokuuta 2008

Himmanen kuudes Puolan EM-trialissa

10.08.2008 Tiedote, Kuva Paavo Kymäläinen


Trial-moottoripyöräilijä Henri Himmanen, 23, sivusi uransa parasta EM-osakilpailusijoitusta yltämällä sunnuntaina kuudenneksi Puolan Myslenicessa. 

Italialaistiimin Beta-pyörällä taiteileva Himmanen oli syystäkin tyytyväinen esitykseensä kauden kolmannessa EM-osakilpailussa. 

- Varsinkin ensimmäinen kierros kulki todella hyvin muutamasta turhalta vaikuttaneesta virheestä huolimatta. Toisella kierroksella ote sitten jo vähän herpaantui, mutta kaiken kaikkiaan ihan ok-päivä. 

Himmasen kausi on kulkenut nousujohteisesti ja kaikki näyttää nyt lupaavalta, kun pitkään vihoitellut kyynärpäävammakin on jo historiaa. 
Himmanen käynnisti EM-kautensa keväällä Irlannissa 17. sijalla. Pistetili avautui toisessa osakilpailussa Italiassa ja Puola nosti kertaheitolla jo enemmän osakkeita. 

EM-sarjaa hallitsee mestarin ottein Himmasen tiimikaveri Michael Brown. Britti on kuitannut nimiinsä kauden kaikki kolme osakilpailua. 
EM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan tulevana viikonvaihteena Tshekin Tanvalissa. Tshekin jälkeen vuoroaan odottavat vielä Ruotsin Uddevalla ja Portugalin Paredes. 

http://www.moottoriliitto.fi 
http://www.trialonline.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti