maanantai 6. lokakuuta 2008

Di Meglio ja Ajo kruunattiin maailmanmestareiksi Australiassa

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjan suomalaistalli Ajo Motorsport ja sen ranskalainen Derbi-kuljettaja Mike Di Meglio varmistivat 125-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa Phillip Islandin radalla Australiassa. 

Aki Ajon johtaman suomalaistallin riehakkaat juhlat saivat alkaa, kun mestarin elkein koko Australian GP-viikonvaihdetta hallinnut Di Meglio, 20, tervehti ruutulippua ylivoimaisena voittajana. 

Mestaruus oli uran ensimmäinen niin kuljettajalle kuin tiimillekin, jolla on käynnissä seitsemäs täysipainoinen kausi MM-sarjassa. 

- Kausi on sujunut heti alusta lähtien hienosti Di Meglion kanssa ja yhteistyö on tuntunut tosi hyvältä. Molemmat osapuolet ovat kokeneet vuosien saatossa koviakin, mutta nyt koko tiimin kova työ on saanut palkintonsa, iloitsi tallipäällikkö Ajo. 

Di Megliolta iso kiitos Ajo Motorsportille 

Di Meglio oli liikuttunut ja onnesta sekaisin kisan päätyttyä. 
- Australian osakilpailuviikonvaihde oli todella hyvä minulle, sillä voitin jokaisen täällä ajetun session perjantain harjoituksista lähtien. 

Urallaan 89 MM-osakilpailua ajanut Di Meglio puhkesi vauhdillisesti lopulliseen kukkaansa suomalaistallin pyörän puikoissa. Ajon henkilökunta on löytänyt yhdessä ässänsä kanssa toimivat kisasäädöt Derbin RSA-pyörään viikonvaihde toisensa jälkeen. 

- Pyörä toimi koko ajan täydellisesti ja kisassa se oli kerta kaikkiaan jo aivan loistelias. Tästä kaikesta ja koko kaudesta iso kiitos kuuluu ehdottomasti tiimilleni, Di Meglio korosti Ajo Motorsportin merkitystä. 
Ajo jakoi hänkin vuolaasti tunnustusta henkilökunnalleen. 

- Huipputiimi, joka tekee hienoa työtä. Haluan antaa lisäksi erityiskiitokset Jorma Saariselle ja Jani Veijoselle pitkästä uurastuksesta, korosti Ajo. 
Di Megliolla oli vaikea ymmärtää olevansa uusi maailmanmestari, vaikka varikolla riitti kasapäin onnittelijoita. 

- Nautin eniten voitosta. En pidä itseäni juuri nyt mestarina, mutta uskon, että ymmärrän senkin vielä tämän illan aikana, naureskeli kuohujuomalla kasteltu Di Meglio. 

Kärkeen ja karkuun 
Paalupaikalta mestaruusjahtiin lähtenyt Di Meglio ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan karkasi muilta jo hyvissä ajoin kauas horisonttiin. 

Kisaa suvereenisesti hallinnut Di Meglio leikkasi maalilinjan 10,255 sekunnin voittomarginaalilla saksalaiseen Aprilia-kuljettaja Stefan Bradliin. 

- Kisa pysyi jälleen alusta loppuun Miken kontrollissa. Alussa hän oli liikkeellä ehkä vähän varmistellenkin, analysoi Ajo mestarin ehjää esitystä. 

Di Meglion lähimmän uhkaajan, Aprilialla kilpailevan Simone Corsin hento oljenkorsi katkesi hänen sijoituttuaan yhdeksänneksi. Maalisuoralla nurmikkoakin pitkin rymistelleen Corsin olisi pitänyt ehtiä vähintään viidenneksi, jotta hän olisi pystynyt pitkittämään MM-taistelua. 
Di Meglion sveitsiläisen tiimikaverin Dominique Aegerterin kisa päättyi puolestaan jo avauskierroksen rajuun kaatumiseen. 

- Harmi juttu, sillä Aegerter pääsi hyvään vauhtiin täällä lauantain ja sunnuntaiaamun aikana. Kovavauhtinen kaato oli varsin raju. Kuljettaja on ruhjeita täynnä ja paikat kipeinä, mutta onneksi hän välttyi pahemmilta vammoilta, kertoi Ajo. 

Di Megiolle jo kauden neljäs ja uran viides voitto 

Kautta aikojen nuorin ranskalainen maailmanmestari Di Meglio johtaa MM-sarjaa 50 pisteellä Bradliin, kun sarjasta ovat ajamatta Sepangin ja Valencian osakilpailut. Bradlilla on mahdollisuus tuplata kaksi voittoaan, mutta siinä tapauksessa hänen plakkariinsa jää vähemmän kakkossijoja kuin Di Megliolla. 

Di Megliolle Australian osakilpailun voitto oli kauden neljäs ja samalla uran viides. Hän oli napannut tätä ennen kuluvalla kaudella voitot Le Manista, Barcelonasta ja Sachsenrinilta. 

Toulousesta kotoisin oleva kylmähermoisen varma kuljettaja on ajanut edelleen toiseksi Shanghaissa, Doningtonissa, Brnossa ja viimeksi Motegissa. 

Di Megliota odottavat melkoiset juhlallisuudet myös Ranskassa, sillä hän palautti maansa värit MM-kultakantaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Edellinen ranskalaismestari oli Olivier Jacque, joka taisteli mestaruuden itselleen vuonna 2000 varttilitraisten luokassa. 

Ympyrä sulkeutui Phillip Islandilla 

Phillip Islandin rata merkitsee monessakin mielessä paljon toijalalaisen Ajon johtamalle sitkeälle suomalaistiimille, jonka pitkäjänteinen työ on nyt siis saanut ansaitun kruununsa. 

Ajo Motorsportin historian ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto näki päivänvalonsa vuonna 2003 sateisella australialaisradalla, kun silloin kesken kauden Mika Kallion korvaajaksi tiimiin tullut italialainen Andrea Ballerini ylitti maalilinjan ykkösenä. Ajo Motorsportin toinen silloinen kuljettaja, japanilainen Mazao Azuma täydensi täysosuman toisella sijallaan. 

Se päivä muistetaan, mutta lokakuun 5. päivä vuonna 2008 painuu jo unohtumattomasti suomalaisen moottoriurheilun historiankirjoihin. 

Phillip Island, Australia. 

125-kuutioisten luokan MM-osakilpailu 15/17: 

  1. Mike Di Meglio Derbi 37.55,589 
  2. Stefan Bradl Aprilia + 10,255 
  3. Gabor Talmacsi Aprilia + 13,106 
  4. Andrea Iannone Aprilia + 13,149 
  5. Pol Espargaro Derbi + 26,796 
  6. Sandro Cortese Aprilia + 27,123 
  7. Esteve Rabat KTM + 27,181 
  8. Marc Marquez KTM + 27,287 
  9. Simone Corsi Aprilia + 27,871 
10. Scott Redding Aprilia + 35,087 
11. Efren Vazquez Aprilia + 57,392 
12. Lorenzo Zanetti KTM + 57,413 
13. Pablo Nieto KTM + 57,451 
14. Joan Olive Derbi + 57,539 
15. Robin Lasser Aprilia + 1.06,318 

www.ajo.fi 
www.motograndprix.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti