keskiviikko 15. tammikuuta 2003

Harrastajajärjestöjen lausunnot autoverolain muutosehdotuksesta

Vuoden alussa suoritettu sähköpostikampanja autoverolain muutosehdotuksen puutteista tuotti tulokseksi mahdollisuuden antaa kirjallinen lausunto valtionvarainvaliokunnan verojaostolle. Tämä on merkittävä saavutus, lausunnon antaminen autoverolain muutosesityksistä on ollut aina erittäin hankalaa tai mahdotonta.

Lausuntojen mukaan lakiehdotuksessa on merkittäviä puutteita EU:n vapaata kauppaa ja tavaroiden vapaata liikkumista koskevien EU:n perustamissopimuksen määräysten, perustamissopimuksen nojalla annettujen säädösten, sekä yhteisöjen tuomioistuimen päätösten suhteen.

Kirjekampanja jatkuu maapostilla

Tilanne Eduskunnassa muuttuu koko ajan ja motoristien on syytä pitää painetta yllä autoverolain puutteiden muistamiseksi. Sähköpostin käyttäminen johtaa kuitenkin kansanedustajien toiminnan hankaloitumiseen postilaatioiden täyttymisenä joten kehotamme harrastajia siirtymään perinteisen kirjepostin käyttöön.

Mallikirje löytyy osoitteesta http://www.mmaf.fi/documents/autoverolaki-kampanjakirje-20030106.rtf (14,6KB). (1) Lisää kirjeen alkuun nimesi ja osoiteesi, (2) lisää alkuun vastaanottaja, (3) tulosta, allekirjoita ja lähetä kirjeenä maapostilla. Kansanedustajien nimet löytyvät Eduskunnan www-sivuilta. Kirjeet voi lähettää omalle kansanedustajalle osoitteeseen: Kansanedustaja, Etunimi Sukunimi, Eduskunta, 00102 EDUSKUNTA / RIKSDAGEN.

Lisätietoa ja itse lausunnot:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti