Arwidsonin Yamaha-osaston 23 työntekijää siirtyvät Konekeskon palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Arwidsonin Yamaha liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2002 oli noin 19 miljoonaa euroa.
Liiketoiminnan siirto Arwidsonilta Konekeskolle tapahtuu kuluvan vuoden heinäkuun alussa. Tämän jälkeen Konekesko edustaa kaikkia Yamaha Motor Corporationin tuotteita Suomessa, mikä tarjoaa entistä paremmat mahdollisuudet Konekeskon ja Yamahan markkina-aseman vahvistamiseen Suomen vapaa-ajankoneiden markkinoilla.
Konekesko Oy on Kesko-konserniin kuuluva, vapaa-ajan- ja raskaskoneiden maahantuontiin ja markkinointiin keskittynyt yhtiö, jonka myynti vuonna 2002 oli noin 160 miljoonaa euroa.
Henkilökuntaa on noin 200 henkeä. Konekesko edustaa useita toimialansa johtavia merkkituotteita ja on toiminut jo aiemmin Yamaha-perämoottoreiden, -vesijettien, -aggregaattien ja Yamahan MBK-mopedien ja -skootterien maahantuojana. Lisäksi Konekesko toimittaa Yamahan Euroopan organisaatiolle jälleenmyyntiin Yamarin-veneitä vuosittain yli 10 miljoonalla eurolla.
Arwidson-konsernin liikevaihto vuonna 2002 oli 48 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa 150 henkeä. Arwidson keskittyy autovaraosakaupan ja tytäryhtiöidensä Maston Oy:n ja AllRight Oy:n kehittämiseen.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Pekka Lahti, Konekesko Oy, puh. 01053 20800, Toimitusjohtaja Markus Tötterman, Oy Arwidson Ab, puh. (09) 8871251
Yamahan edustus siirtyy Arwidsonilta Keskolle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti