Espoolaiset Charlotte Ljunglin ja Taru Koskinen sekä Riihimäen Kahvakoplaa edustava Tanja Malinen starttaavat lauantaina 6.11. Gotlannin saarella kolmen tunnin vaativaan koitokseen.
Perinteikkääseen kilpailuun osallistuu yli 2000 kuljettajaa ja se on erityisen kuuluisa yhteislähdöstään, joka tapahtuu sammutetuin moottorein. Vaikka lähtöjä on hieman porrastettu, on starttiviivalla kerralla useita satoja kuljettajia ja tunnelma katossa.
Kilpailun reitti on 22 kilometriä pitkä kierros, joka ajetaan kolmen tunnin aikana mahdollisimman monta kertaan. Varikolla on mahdollisuus niin pyörän kuin kuljettajan tankkaamiseen. Kilpailu kerää usein mukaan myös kasvoja enduron huipulta ja tänä vuonna mukana ovat muun muassa Samuli Aro, Marko Tarkkala, Anders Eriksson ja Marko Laaksonen.
Luvassa on tavallisen endurokilpailun haasteiden lisäksi saaren maaperälle ominaista erittäin liukasta kalkkikiveä. Taru kertoo varautuneensa kalkkikiveen Trelleborgin Ten Masters renkaalla, joka ainakin ruotsalaisten mukaan on se ainoa oikea rengas kilpailuun.
Kilpailuun on ilmoittautunut 52 naiskuljettajaa, joista lähes kaikki ruotsalaisia. Naiskuljettajien määrä on suuri verrattuna kotimaan kilpailuihin, joissa tänä vuonna on yhteensä kilpaillut vain kuusi naiskuljettajaa.
- Olemme kaikki ensikertalaisia Gotlannissa, joten tavoitteena hulinassa on päästä ehjänä maaliin asti ja tietenkin jättää mahdollisimman monta naapurimaan edustajaa taakse, Taru kertoo.
Lisätietoja: Taru Koskinen +358 456 50 1979
Kilpailun kotisivu: www.gotlandgrandnational.com
Lue myös:
Naiset Päitsillä
http://www.bajahill.net/mpuutiset0403.html#paitsi02
http://www.bajahill.net/mpuutiset0404.html#paitsi
Naiset Kärme Kustaan kiemuroissa
http://www.bajahill.net/mpuutiset0311.html#naisetkarmekustaa2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti