Ratamoottoripyöräilyn Supersport 600 -luokan hallitseva Euroopan mestari, Tuusulan Tatu Lauslehto osallistuu rengasvalmistaja Pirellin kutsumana Espanjan Valenciassa 16.-18. marraskuuta järjestettäviin rengastesteihin.
Kolmen testipäivän aikana Lauslehto pääsee vertailemaan vauhtiaan kovassa seurassa. Paikalla on MM-sarjan kärkitalleja kuljettajineen. Testien yhteydessä hän saa myös tärkeitä kokemuksia Ricardo Tormon GP -radasta, missä hän ei aiemmin ole ajanut. Rata toimii tulevan MM-kauden kolmannen osakilpailun näyttämönä huhtikuun loppupuolella.
- Lähden Espanjaan erittäin avoimin ja positiivisin mielin oppimaan sekä saamaan kokemuksia MM-kuljettajien vauhdista. Positiivista on myös testien ajankohta ajotuntuman säilyttämisen kannalta eri maiden sarjojen ollessa juuri talvitauolla, kertoo Lauslehto.
- Menemme Valenciaan omalla tiimillä ja kalustolla, joten tarjolla on monen uuden asian vastapainoksi kuitenkin tuttuakin. Sopimusneuvottelut MM-sarjaan siirtymisestäni ensikaudeksi edistyvät hyvin, ja lopulliset tallikuviot ratkeavat aivan piakkoin.
Kaksitoista osakilpailua käsittävän Supersport 600 -luokan MM-sarjan avaus ajetaan 26. helmikuuta Qatarin Dohassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti