Suomen Pekka Päivärinta ja hänen ruotsalainen matkustajansa Peter Wall voittivat kolme ratamoottoripyörien sivuvaunuluokan MM-osakilpailua viikonloppuna Kroatian Rijekassa. Neljännessa MM-osakilpailussa pari ajoi kärkikahinoista ulos, mutta selvisi säikkähdyksella. Ensimmäisessä Sprintti-osakilpailussa lauantaina tuli ensimmäinen voitto. Samassa lähdössä Suomen Tero Manninen ja Pekka Kuismanen olivat neljänsiä. Sunnuntain Match Race MM-lähdössä Päivärinta ja Wall uusivat voittonsa. Manninen ja Kuismanen ajoivat toisiksi. Päivärinnan ja Wallin vauhti riitti voittoon myös Sprintin toisessa osakilpailussa sunnuntaina. Siinä Manninen ja Kuismanen olivat kolmansia. Sunnuntain päälähdössä Gold Racessa Manninen ja Kuismanen ajoivat jälleen kolmansiksi. Päivärinnan ja Wallin matka päättyi ulosajoon pitkän vauhtisuoran jälkeisessä kaarteessa. Rijekan osakilpailujen jälkeen Manninen ja Kuismanen ovat MM-pisteissä edelleen kolmansia ja Päivärinta ja Wall neljänsiä.. Rijekassa viivalla oli 36 sivuvaunuparia. Tim ja Tristan Reeves varmistivat jo tässä vaiheessa maailmanmestaruuden sivuvaunuluokassa. MM-pisteistä ajetaan vielä syyskuussa Hollannin Assenissa ja Saksan Sachsenringilla. |
maanantai 22. elokuuta 2005
Päivärinta/Wall voittivat kolme MM-osakilpailua Rijekassa
(Tiedote)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti