(Teksti Juha-Pekka Kervinen, kuvat Panu Harmo)
| Äänisen ympäri voi mainiosti retkeillä moottoripyörällä. Matkalle on hyvä ottaa mukaan reitin tunteva opas, tulkki, huoltoauto ja venäläiset henkivartijat. Hillittyä voimaa uhkuvien länsipyörien letka lipuu heinäkuisessa hellepäivässä uinuvan vepsäläiskylän raitille. Nuoret naiset vilkuttavat aurinkoisesti. Surkeuden keskellä joku jaksaa olla iloinen ja pukeutua siististi. Nämä naiset ovat niitä, jotka vielä jaksavat toivoa. Ennen kaikkea sitä, että löytäisivät kunnon miehen jonka avulla pääsisi kiinni parempaan elämään.  Mistä sen tietää, vaikka sellainen olisi juuri nyt tuossa oudossa motoristien joukossa.Karhumäki vaikenee Viipurin ja Pietarin välinen tie on jaettu eri mafiajoukkojen hallitsemiin vyöhykkeisiin. Äänisen ympärillä, edes Petroskoissa tai Karhumäessä ei sen sijaan näy mitään turistien rahastamiseen viittaavaa. Ehkä sellaiseen ei kannata panostaa, koska näillä seuduin ei huvimatkalaisia juuri liiku. Tai kenties emme vain ole sopiva kohde. Johtoauto, viisitoista moottoripyörää ja iso pakettiauto perävaunuineen huoltoautona muodostavat kunnioitusta herättävän yksikön, jota raamikkaat vartijat tarkkaan pitävät silmällä yötä päivää. Pelkkä suojeluvoiman läsnäolo riittää pitämään pois pahanteosta yhtä hyvin kylien riemukkaan uteliaat pikkupojat kuin mahdolliset isommat rosvot. Ainakin pestaamiemme vartijoiden mukaan sellaisia on paljon. Pyörät oli joka tapauksessa mukava jättää huoletta taukojen ajaksi ja yöksi valvovan silmän alle. Karhumäki Äänisen pohjoispäässä oli jatkosodan aikana suomalaisten joukkojen huvittelukeskus. Komppanian päiväkäskyssä saatettiin varoittaa tivolin Tatjanasta, "sillä on kuppa". Tänä päivänä Karhumäki sijoittuu takapajuloidenkin sarjassa hännille. Entisen luksuslepokodin aavemainen torni keskustan paraatipaikalla työntää heinää ja koivua. Samalla aukiolla seisova pysti muistuttaa, että tähän pysäytettiin "suomalais-saksalaisten hyökkääjien" eteneminen. Aavemainen tunnelma tihentyy hotellissa, missä muovimatot kupruilevat irti ja hissien huoltosopimus on rauennut vuosia sitten. Edes Venäjän mediaa pyörittävä Putinin hallinto ei jaksa kiinnostua Karhumäestä sen vertaa, että lähettäisi sen asukkaille minkäänlaista radio-ohjelmaa. Asteikko kohisee tyhjää laidasta laitaan. Anna markka Äänisen ympäri kiertää enimmäkseen heikkokuntoinen pikitie, jota voi ajella mukavasti alle satasen vauhtia. Syväriltä pohjoiseen on muutama kymmenen kilometriä vaatimatonta, monin paikoin alle viittäkymppiä ajettavaa hiekkatietä. Pittoreskit kylämaisemat korvaavat kuitenkin pölyt ja muut vaivat monin kerroin. Helteisen päivän hiet voi huuhtoa pulahtamalla Ääniseen aina tilaisuuden tullen. Heinäkuussa jokaisen asutun talon pihassa kuivuu hohtavan tuore pino klapeja talven varalle. Ruokapuolen turvaa talon seinistä tontin rajoille saakka ulottuva perunamaa, monilla lisäksi kasvihuone. Kaupasta voi ostaa lähinnä votkaa, leipää, säilykkeitä ja karkkia. Syvärin alkeelliselle lossille ajo tuottaa vaikeuksia matalimmille pyörille. Customeita varten rampin profiilia pitää parannella parrun kappaleilla. Teknisesti kaikki pyörät kestävät lähes viikon mittaisen rynkytyksen hyvin. Huoltoauton ainoaksi tehtäväksi jäi customeiden kumisten vetoremmien pesu hiekasta pariin kertaan. Äänisen takana ollaan vanhassa Venäjän-Karjalassa. Kaavaillusta Suur-Suomen rajastakin ajoimme kolonnana läpi. Olemme edenneet Äänisen Uralin puoleisille rannoille. Yli sen, missä suomalaiset viime sodan aikana itäisimmilläänkään olivat. Suomen rajan läheisyys on jo lakannut vaikuttamasta. Tai ei ihan. Pienen miettimisen jälkeen muotoilee teini-ikää lähenevä poika Tsolmuisten kylässä lauseen: "Anna markka". |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti