maanantai 10. lokakuuta 2005

Eero Remes Sakun kahden tunnin enduron voittoon

(Tiedote)


Tuusulan Moottorikerhon motocross- ja enduroajaja Eero Remes voitti Sakussa, Eestissä ajetun kahden tunnin Kestvuskross- endurokilpailun. Toiseksi tuli Vantaan MK:n Mikko Pihlajavesi yli puolentoista minuutin erolla. Kotimaastoissaan ajanut, Eestin Edik Kuusk oli kolmas.

Kilpailun kärkeen lähdöstä säntäsi Pihlajavesi ja Remes oli alussa neljäs. Ensimmäisellä kierroksella Remes oli noussut Pihlajaveden kantaan ja toisella ykköseksi. Yhdessä ajaen suomalaiskaksikko ajoi aina seitsemännelle kierrokselle, jolloin Pihlajavesi tuli huoltoon tankkaamaan, mutta Remes jatkoi vielä kierroksen.. Tässä vaiheessa Eero Remes oli jo jättänyt muuta joukkoa niin paljon, ettei kukaan häntä saavuttanut, kun mies kahdeksan ajetun kierroksen jälkeen saapui tankkaamaan. Loppu olikin melkein 125-luokan Suomenmestaruuden tänä vuonna varmistaneen Remeksen näytöstä ja muu joukko oli maalissa reilusta miehelle jäänyt.

Keväällä, huhtikuussa ajetun Saku Favor Offroad-enduron ensimmäisen osakilpailun kärjessä olivat enduron MM-sarjalaiset, TuMK:n Samuli Aro ja Riihimäen Marko Tarkkala. He eivät nyt paikalla olleet, vaan Kreikassa ajamassa kauden toiseksi viimeistä MM-osakilpailua, joten Eero Remes oli myös kahden kilpailun totaalin voittaja niin yleiskilpailussa kuin 125-luokassakin.

TuMK:n Miika Oinonen voitti junioreiden 85-luokan ylivoimaiseen tyyliin; kakkoseksi ajanut Rauman Akseli Kylänpää saavutti kahden tunnin puurtamisen jälkeen yhden kierroksen Oinosta vähemmän. Miika oli myös keväällä luokkansa ykkönen, joten myös tämän luokan kokonaisvoitto matkasi Tuusulan Moottorikerhoon.

Hyvin ajoi myös Espoon Moottorikerhon Charlotte Ljunglin, tuloksena naisten luokan voitto.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti