keskiviikko 27. elokuuta 2008

Japsinäyttely Tekniikan museossa

(27.08.2008 Janne Tervola, Kuvat Urheilukuvat.net)



Tekniikan museossa on syyskuun loppuun asti 1960–1970 luvun japanilaisten moottoripyörien näyttely. Veteraanimoottoripyöräklubin alakerhon Japsistarojen puuhaamassa näyttelyssä on 28 pyörää.
22 harrastajaa pääasiassa pääkaupunkiseudulta on lainannut pyöriään näyttelyyn ajokauden ajaksi. Kaikki näyttelyn pyörät ovat ajokuntoisia.

Suurin osa pyöristä on maantien muotoon asetellussa rivissä kuljettaja selässään.
- Halusimme näyttelyssä tuoda esille myös moottoripyöräilyyn liittyvän kulttuurin ajan mukaisin vaattein ja varustein, museon johtaja Marjo Mikkola kertoo.
Somistus on autenttista, yhden nuken päältä voi bongata Harri Nyholmin asunkin. Esillä on Lepakon ja Lehmän lisäksi Jarno Saarisen Yamaha TD2, jolla voitettiin MM-pronssi vuonna 1971. Pyörien lisäksi näyttelyssä voi tutustua tuon ajan prätkäslangiin ja pyörien lempinimiin, kuten, mistä sana Tuutti oikeasti on tullut.

Prätkät synnyttivät alakulttuurin
Moottoripyörä muuttui työkalusta harrasteajoneuvoksi ja synnytti moottoripyöräkulttuurin Suomeen. Pyörillä kokoonnuttiin huoltoasemille, kilpailupaikoille ja kokoontumisajoihin. Moottoripyöräkerhoja syntyi tiuhaan tahtiin. Samaan aikaan brittipyörien valta-asema mureni. Pyörät olivat auttamatta vanhanaikaisia 1970-luvulle siirryttäessä.

Japanilaisten moottoripyörien esiinmarssi alkoi vuonna 1960, kun tammikuussa Helsingin Olympiapaviljongissa esiteltiin Honda CB-92 Super Sport. Suomen moottoripyörämarkkinoita hallinneet Jawat ja Triumphit tekivät tietä uusille teiden hallitsijoille: Hondalle, Kawasakille, Suzukille ja Yamahalle.
Vaikka vuosikymmenen kuluessa moottoripyörärekisteristä hävisi yli 60 000 moottoripyörää, 1960-luvulla nähtiin uuden moottoripyöräkulttuurin synty. Vauhti ja moottoripyörän tuoma vapaus houkutti monia nuoria miehiä moottoripyörien pariin ja japanilaisen moottoripyöräteollisuuden nousun myötä myös yhä useammalla oli siihen varaa.

1960- ja 70-lukujen tehokkaat ja taloudelliset japanilaispyörät mahdollistivat pitkätkin matkat pyörän selässä harrastajien kokoontumisajoihin, musiikkifestareille ja leirintäalueille. Ajamisen fyysisyys, suora kosketus ympäristöön ja välitön suhde luonnonvoimiin tekivät moottoripyörämatkoista seikkailuja.
Moottoripyörällä päivän etapin selvittäminen leirintäalueelle teltan lämpöön oli aina juhlan paikka. Suosittuja retkikohteita olivat myös moottoripyöräkilpailut, joista tunnetuimpia olivat Pyynikinajot, Ruissalon TT-ajot sekä moottoripyöräkilpailujen legenda Imatranajot. Komeimmat hetket Imatralla vietettiin, kun Jarno Saarinen vuonna 1972 varmisti 250cc –luokan maailmanmestaruuden voittamalla kotikatsomon edessä.

Tuutista Möhköön - japanilaisia moottoripyöriä 12.6.- 30.9. 2008.
Aukioloajat: 1.3.-31.8.
tiistai - perjantai klo 9.00 - 17.00
lauantai - sunnuntai 12-16

Liput: Aikuiset 6 €, lapset (7-17v.) 1 €, opiskelijat 2 €, ryhmät (yli 10 henk.) 4 €, eläkeläiset 5 €

Sisäänpääsy kattaa museon kaikki perus- ja erikoisnäyttelyt.

1 kommentti: