Mika Ahola sijoittui viikonloppuna kuudenneksi hallienduron maailmancupin kauden toisessa osakilpailussa Genovassa. Cupin kokonaispisteissä kolmantena olevan Aholan kisa ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, vaikka hän lähtikin Hondallaan finaalieriin oman karsintaryhmänsä voittajana.
- Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseeni. Olin ensi kauden enduro 1-luokan kuljettajista nopein, korosti Espanjaan harjoittelemaan siirtyvä kaksinkertainen maailmanmestari.
Ahola muistuttaa, että hallienduro on täysin oma maailmansa.
- Toissavuonna voitin Genovassa finaalin. Viime vuonna en sitten yltänyt täällä edes finaaliin asti. Tällä kertaa hallissa oli lähes samat olosuhteet kuin ulkona. Vain lumi ja jää puuttuivat.
Kokenut enduroammattilainen Ahola, 36, koki katon alla myös jotain uutta.
- Järjestäjä oli keksinyt uuden jutun, ”paluden”, eli suon. Ei se ihan suota ollut, mutta pehmeää mutaa kuitenkin. Vesiestekin vaikutti pitemmältä kuin aikaisempina vuosina, joten rata muuttui aika nopeasti kauttaaltaan märäksi ja mutaiseksi aiheuttaen yhteen kivikkoylämäkeen ruuhkia. Pari kuskia jäi kiinni, jonka jälkeen ohittaminen oli mahdotonta ja suma oli valmis.
Kaksi keskeytystä ja yksi toinen sija
Aholan osalta kaksi ensimmäistä erää päättyivät keskeytyksiin.
- Homma lähti käyntiin yllättävän hyvin, sillä karsintaryhmän voiton ansiosta pääsin finaalissa valitsemaan ensimmäisenä paikan puomilta. Avauserän startti ei onnistunut ihan nappiin ja jäin ensimmäisen kierroksen jälkeen kivikkomäen sumaan ja edessä oli keskeytys Kärki, joka oli ylittänyt mäen ennen sumaa, sai muut kierroksella kiinni ja pääsi mäestäkin toista reunaa pitkin työntämällä läpi. Itse jäin pussiin parin kuskin taakse ja peli oli pelattu.
Ahola koki vastaavan kohtalon myös toisessa erässä.
- Startti oli vieläkin huonompi. Kivikkomäessä oli taas sama suma ja keskeytin jälleen.
Viimeisessä, jo sunnuntain puolella kääntyneessä erässä Ahola pääsi esittämään todelliset taitonsa ajamalla toiseksi 24,5 sekuntia puolalaisen KTM-kuljettaja Teddy Blazusiakin takana.
- Siinä erässä starttikin onnistui. Järjestäjä oli vihdoin tajunnut hieman helpottaa kivikkomäkeä, jolloin sumaakaan ei enää syntynyt ja nousin hyvällä ajolla lopulta kakkoseksi. Tosin hyvä ajo tässä kisassa tarkoitti silti kauheaa rämpimistä. Kivaa ei ollut varmaan kenelläkään, paitsi tietysti yleisöllä, heitti Ahola.
Cervantes hallitsee cupia
Genovan tapahtumia hallitsi viime vuoden puolella Barcelonassa ajetun avausosakilpailun tapaan espanjalainen Ivan Cervantes. Hän voitti KTM:llä kaksi ensimmäistä erää ja oli viimeisessä neljäs.
Cervantes haki Italiasta 38 maailmancupin pistettä. Blazusiak oli toinen 33:lla ja Aholan tiimikaveri, italialainen Fabio Mossini kolmas 28 pisteellä.
Kahden nollaerän jäljiltä tililleen 12 pistettä kirjauttaneen Aholan edelle kärkitrion lisäksi ehtivät Betalla ajava britti Dougie Lampkin ja KTM:ää kuskaava Xavier Galindo. Enduropakkaa vierailevana tähtenä hämmentänyt trialin seitsenkertainen maailmanmestari Lampkin teki Genovassa varsin tasaista ja vakuuttavaa työtä taiteilemalla finaalierissä sijat 3-5-3. Maailmancupin voitto on käytännössä kahden kuljettajan, Cervantesin ja Blazusiakin välinen kauppa, kun sarjasta on ajamatta enää Madridin osakilpailu 7. helmikuuta Espanjassa. Cervantesilla on koossa 78 pistettä, eli 13 Blazusiakia enemmän.
Cup-pronssia viime vuodelta puolustava Ahola ajaa jälleen himmeimmästä mitalista. Aholalla on koossa 37 pistettä samoin kuin Mossinilla ja Galindolla.
Hallienduron maailmancupin 2/3 osakilpailu Genova, Italia:
1. Ivan Cervantes Espanja, KTM 38 pistettä (15+15+8)
2. Tadeusz Blazusiak Puola, KTM 33 (8+10+15)
3. Fabio Mossini Italia, Honda 28 (12+12+4)
4. Dougie Lampkin Iso-Britannia, Beta 26 (10+6+10)
5. Xavier Galindo Espanja, KTM 15 (5+5+5)
6. Mika Ahola Suomi, Honda 12 (0+0+12)
7. Alessandro Botturi Italia, KTM 10 (0+8+2)
8. Thomas Oldrati Italia, KTM 10 (4+0+6)
9. Simone Albergoni Italia, KTM 9 (2+4+3)
10. Rodrig Thain Ranska, TM 7 (6+1+0)
11. Greg Evans Iso-Britannia, KTM 6 (3+2+1)
12. Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 3 (0+3+0)
13. Julien Gauthier Ranska, Honda 1 (1+0+0)
Maailmancupin pistetilanne 2/3 osakilpailun jälkeen:
1) Cervantes 78, 2) Blazusiak 65, 3) Ahola, Mossini ja Galindo 37, 6) Oldrati 29, 7) Lampkin 26, 8) Botturi 25, 9) Evans 13.
Maailmancupin 3/3 osakilpailu: 7.2. Madrid, Espanja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti