perjantai 28. tammikuuta 2005

Tieturvallisuus vaatii lisäpanostusta

(Liikenneturva)



Ennakkotietojen mukaan liikenteessä kuoli 370 ja loukkaantui 8500 ihmistä. Ennakkoluvut ovat jotakuinkin samat kuin vuonna 2003. Viime vuonna vähenivät tuntuvasti vain pyöräilijöiden vakavat onnettomuudet. Konginkankaan suuronnettomuus ja keväällä tapahtuneet nuorten kuolonkolarit synkistivät kulunutta liikennevuotta.


Liikennekuolemien määrän jääminen alle 400:n jo toisena vuonna peräjälkeen on Liikenneturvan toimitusjohtaja Matti Järvisen mielestä myönteinen ilmiö, vaikka selvää turvallisuuden tason parantumista ei tapahtunut. Liikenteen voimakas kasvu luo paineita turvallisuutta kohtaan. Järvisen mielestä parin viime vuoden myönteinen kehitys antaa kuitenkin uskoa siihen, että liikennekuolemien vähentämistavoite (enintään 250 liikennekuolemaa vuonna 2010) voidaan saavuttaa. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään.


Julkiselta vallalta Matti Järvinen toivoo parempaa panostusta tiestön turvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin sekä liikenteen valvonnan lisäämiseen ja tehostamiseen. Rattijuopumuksen torjuminen edellyttää laajaa yhteistyötä myös liikennealan ulkopuolella toimivien viranomaisten ja järjestöjen kanssa.


Autossa matkustavien turvallisuus ei parantunut



Noin 60 prosenttia liikenteessä kuolleista on henkilöautossa matkustaneita. Tuhoisimpia ovat edelleen nokkakolarit ja ulosajot. Nuorten liikennekuolemissa ulosajot olivat pääasiallinen onnettomuustyyppi.

Liikenneturvan mielestä nopeusrajoitusten parempi noudattaminen, kattava turvalaitteiden käyttö ja turvavälien pitäminen parantaisivat autossa matkustavien turvallisuutta. Nämä keinot ovat autoilijoiden omissa käsissä.


Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden parantunut turvallisuus johtuu pääosin taajamien liikenneympäristön parantamisesta ja alempien nopeusrajoitusten käyttöön otosta. Hyvä kehitys on jatkunut jo pitkään.



Muissa Pohjoismaissa tieliikenteen turvallisuus kehittyi Suomea paremmin. Ruotsissa liikennekuolemien määrä väheni noin kuudella, Norjassa yli seitsemällä ja Tanskassa yli kymmenellä prosentilla.

Turvallisuus on pieniä tekoja



Liikenneturvan viestinnän vuositeema on Turvallisuus on pieniä tekoja. Sanoma on yksinkertainen: itse kukin voi parantaa turvallisuuttaan pienellä vaivalla. Noudattamalla liikenteen sääntöjä, käyttämällä turvavyötä, kypärää ja heijastinta vähenee myös liikenteessä kuolleiden määrä useilla kymmenillä vuodessa.


Vuosi aloitetaan uudella tv-kampanjalla MinäMinä. Kampanjafilmi kuvaa miten harmittoman tuntuisista pikkurikkeistä syntyy itsekkyyden sävyttämä kaaos. Spotti on suunnattu erityisesti autoliikenteeseen. Kampanja näkyy MTV3 kanavalla parhaaseen katseluaikaan 25.1.-6.2. välisenä aikana. Katso filmi (http://www.liikenneturva.fi/Netti2004/leffat/Minamina_mpeg1.mpg).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti