maanantai 7. toukokuuta 2007

Lahteen moottoripyörämuseo


Lahteen perustetaan maamme ensimmäinen moottoripyöräilyyn ja moottoripyöriin erikoistunut museo. Nähtäville on tulossa moottoripyöräilyn historiaa viime vuosisadan alusta aina 1980-luvulle saakka. Nyt käynnistyvässä museohankkeessa on mukana moottoripyörävaikuttajia ja yksityishenkilöitä ympäri Suomen.
- Monivuotinen unelma on vihdoinkin toteutumassa. Tarkoituksena on, että tästä tulee Lahteen todellinen kansainvälinen matkailukohde, sillä muualla maailmassa moottoripyörämuseot ovat  erittäin suosittuja, sanoo hankkeen käynnistänyt lahtelainen moottoripyöräkauppias Riku Routo.
- Alustava kiinteistökauppa vanhasta purku-uhan alla olevasta tiilirakennuksesta on jo tehty, mutta muitakin mahdollisia kohteita Lahdesta vielä tutkitaan. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, päästään kunnostustyöt aloittamaan mahdollisimman pian ja museo olisi pystyssä reilun vuoden kuluttua.
Routo on aikaisemmin kunnostanut Lahden ydinkeskustassa sijaitsevan 30-luvun Nobel Standard -huoltamon sekä Lahden Asemantaustassa sijaitsevan makasiinirakennuksen. Näistä teoista hän vastaanotti Lahden kulttuuritekopalkinnon vuonna 2006.
Vetonauloina osuuskaupan kellarista löytyneet pyörät
Tulevan viikonlopun Prätkä 2007 -tapahtuma Lahden keskustassa tuo näytille kaksi täysin ajamatonta vuoden –64 MZ –moottoripyörää.
- Pyöriin liittyy sellainen tarina, että ne löytyivät vanhan osuuskaupan alakerrasta, olivat aikoinaan jääneet myymättä ja unohtuneet sinne sitten vuosiksi, sanoo Riku Routo.
Maailman pienin moottoripyöränäyttely Prätkä 2007 järjestetään Lahdessa nyt neljättä kertaa. Viime vuonna kaksipäiväisessä tapahtumassa vieraili yli 4000 kävijää.
- Suomessa on tämän vuoden lopussa noin 200 000 rekisteröityä moottoripyörää. Kuskien lisäksi kun lasketaan puolisot ja perheet, niin moottoripyöräily harrastuksena ja moottoripyöräilyn historia ei ole enää pienten piirien näpertelyä, Routo kertoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti