maanantai 27. elokuuta 2007

Mäkinen EM-pisteille, Kullas koki kovia


27.08.2007 (Tiedote)

Tommi Mäkinen esiintyi edukseen motocrossin EM-sarjan kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa sunnuntaina Tanskan Brusgaardissa.
Jo aika-ajoissa 15:nneksi nopeimman kierroksen vetäissyt Mäkinen avasi komeasti MX2-luokan EM-pistetilinsä sijoittumalla hyvän lähdön myötä avauserässä viidenneksi.
Jälkimmäiseen erään Mäkinen otti Hondallaan vaisumman startin päätyen sijalle 28. MX2-luokan toinen suomalaiskuljettaja, KTM:llä kilpaileva Harri Kullas joutui keskeyttämään molemmat erät.
Tanskan osakilpailuun EM-sarjan kolmantena startannut Ranskan Paulin Gautier hallitsi tapahtumia juuttien maaperällä tervehtimällä ruutulippua ykkösenä molemmissa erissä. Mäkinen jäi ensimmäisessä erässä voittajasta 26,925 sekuntia.
Tällä kaudella nuorten MM-kisoissa Bulgariassa yhdeksänneksi kaasutellut Kullas otti molempiin EM-eriin tahmeat startit.
- Jäin avauserässä letkan hännille, mutta pystyin tekemään hyvän nousun sijalle 16. Sitten kuitenkin pyörän tekniikka petti mystisellä tavalla. En vieläkään tiedä mikä siihen tuli, ihmetteli Kullas.
Kullas viritteli myös jälkimmäisessä erässä väkevää takaa-ajoa, kunnes matkanteko päättyi rajusti muutaman mutkan jälkeen.
- En ehtinyt nähdä mutkaan tullessani sinne kaatunutta kuljettajaa ja törmäsin häneen. Ilmat lähtivät pihalle ja suustani tuli verta, kertoi Kullas ensiavun saatuaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti