Mika Ahola palasi voittajaksi enduromoottoripyöräilyn Walesin MM-osakilpailun jälkimmäisenä ajopäivänä. Ahola nappasi Hondallaan kauden viidennen voiton ja kasvatti 1-luokan MM-johtonsa 15 pisteeseen. Muista suomalaiskuljettajista sunnuntaina Llanidloesin palkintokorokkeelle kipusivat KTM:llä kilpailevat Juha Salminen ja Marko Tarkkala. Salminen ajoi toiseksi luokassa 2 Tarkkala luokassa 3.
Tasaisesti sijoituksia kolmen parhaan joukkoon takonut Ahola juhli voittoa viimeksi huhtikuun alussa Espanjassa.
- Korkeimmalle korokkeelle on aina mukava palata, vaikka eihän sieltä ole ollut taukoa kuin kolmen kisapäivän verran. Tänään voiton ratkaisi se, kuka tekee vähiten virheitä, viittasi Ahola kostean Walesin vaikeisiin olosuhteisiin. Ahola hukkasi hänkin virheen seurauksena toisen kierroksen extreme-testillä puolisen minuuttia.

- Tulin ensin jyrkkää kivimäkeä poikittain alas ja kaaduin vähän myöhemmin vielä uudelleen. Onneksi se ei ratkaisut, kun muutkin mokailivat samalla pätkällä, kertoi luokkavoiton 21 sekunnin erolla lähimmästä uhkaajastaan, espanjalaisesta KTM-kuljettaja Ivan Cervantesista ottanut Ahola.
Salminen: 'Musta päivä'
Enduro 2-luokan MM-sarjaa johtava Ranskan Johnny Aubert paineli sunnuntaina Yamahalla menojaan kukistamalla Salmisen 45 sekunnilla. Yleiskilpailun samalla voittaneella Aubertilla on kymmenen osakilpailun jälkeen 17 pisteen etu puolellaan Salmiseen nähden.
- Osat vaihtuivat lauantaihin nähden. Silloin Aubertilla oli musta päivä ja tänään se osui vuorostaan minun kohdalleni. Pienet jutut tekevät loppujen lopuksi ajassa isoja eroja, totesi Salminen.
- Osat vaihtuivat lauantaihin nähden. Silloin Aubertilla oli musta päivä ja tänään se osui vuorostaan minun kohdalleni. Pienet jutut tekevät loppujen lopuksi ajassa isoja eroja, totesi Salminen.
Keli kuivui Llanidloesissa tuntuvasti toisena kisapäivänä.
- Olihan sitä kuraa edelleenkin siirtymillä, mutta pätkillä oli kuivempaa. Löysin oikean ajorytmini uusissa olosuhteissa käytännössä vasta viimeisellä kierroksella.
- Olihan sitä kuraa edelleenkin siirtymillä, mutta pätkillä oli kuivempaa. Löysin oikean ajorytmini uusissa olosuhteissa käytännössä vasta viimeisellä kierroksella.
Salminen taistelee tiukasti kahdeksannesta henkilökohtaisesta maailmanmestaruudesta.
- Aubertilla on hyvä johto, mutta minulla on vielä kolme osakilpailuviikonvaihdetta aikaa kääntää tilanne edukseni. Jari Mattila ajoi Hondalla 2-luokassa mukavasti kuudenneksi ja Simo Kirssi BMW:llä kymmenenneksi. Husabergilla kilpailevan Valtteri Salosen kohtaloksi koitui keskeytys.

Tarkkala kävi tiukkaa sekuntitaistelua voitosta
Suurimman, eli 3-luokan MM-sarjan kärjessä jatkaa KTM-kuljettaja Samuli Aro, joka sijoittui sunnuntaina tasaisessa kisassa kuudenneksi. Arolla on koossa 222 pistettä, eli 17 Tarkkalaa enemmän.
- Pystyin tavoittamaan Samulin etumatkaa Walesissa yhdeksällä pisteellä, joten sen osalta viikonvaihde oli minulle hyvä, korosti Tarkkala.
- Pystyin tavoittamaan Samulin etumatkaa Walesissa yhdeksällä pisteellä, joten sen osalta viikonvaihde oli minulle hyvä, korosti Tarkkala.
Tarkkala taisteli sunnuntaina kauden toisesta voitostaan tiukasti viimeiselle erikoiskokeelle asti, jonne hän lähti 0,3 sekuntia ranskalaisen Husqvarna-kuljettajan Sebastien Guillaumen edellä. Crossitestin maalissa Tarkkala joutui kuitenkin tunnustamaan Guillaumen kuusi sekuntia kiireisemmäksi.
- Olin itsekin todella tyytyväinen ajooni tuolla testillä, mutta Guillaume meni yksinkertaisesti liian lujaa. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Junioreiden voittoon ajoi KTM:llä kilpaileva italialainen Thomas Oldrati. Antti Hellsten ehti Husqvarnalla parhaana suomalaisena seitsemänneksi. MM-sarjan seuraavat osakilpailut ajetaan ensi viikonvaihteessa Ranskan Uzerchessa.

Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 10/16 osakilpailu Llanidloes, Wales:
Luokka 1: 1) Mika Ahola Suomi, Honda 49.55,00, 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 21,65 jäljessä, 3) Marc Germain Ranska, Yamaha + 23,29, 4) Simone Albergoni Italia, Yamaha + 40,71, 5) Tom Sagar Iso-Britannia, KTM + 47,14, 6) Christobal Guerrero Espanja, Yamaha + 1.06,37.
MM-pistetilanne: 1) Ahola 231, 2) Cervantes 216, 3) Albergoni 205, 4) Germain 160, 5) Guerrero 146, 6) Micheluz 129.
Luokka 2: 1) Johnny Aubert Ranska, Yamaha 48.12,58, 2) Juha Salminen Suomi, KTM + 45,31 jäljessä, 3) David Knight Iso-Britannia, KTM + 1.29,37, 4) Paul Edmondson Iso-Britannia, Suzuki + 3.26,70, 5) Rodrig Thain Ranska, TM + 3.34,69, 6) Jari Mattila Suomi, Honda + 3.38,23, 10) Simo Kirssi Suomi, BMW + 4.19,29. Valtteri Salonen Suomi, Husaberg: keskeytys.
MM-pistetilanne: 1) Aubert 228, 2) Salminen 211, 3) Alessandro Belometti Italia, KTM 155, 4) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husqvarna 154, 5) Thain 126, 6) Fabrizio Dini Italia, Yamaha 122.
Luokka 3: 1) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 50.38,71, 2) Marko Tarkkala Suomi, KTM + 6,69, 3) Stefan Merriman Australia, Aprilia + 15,07, 4) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 16,70, 5) Marcus Kehr Saksa, KTM + 17,43, 6) Samuli Aro Suomi, KTM + 51,10,
MM-pistetilanne: 1) Aro 222, 2) Tarkkala 205, 3) Nambotin 198, 4) Guillaume 185, 5) Kehr 154, 6) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg 131.
Juniorit: 1) Thomas Oldrati Italia, KTM 51.26,47, 2) Oriol Mena Espanja, KTM + 41,93, 3) Oscar Balletti Italia, Honda + 1.59,22, …7) Antti Hellsten Suomi, Husqvarna + 2.52,83, 10) Oskari Kantonen Suomi, KTM + 4.13,57, 23) Jori Pulkkinen Suomi, Honda + 17.13,27.
Kokonaiskilpailun (epävirallinen) tilanne 10/16 osakilpailun jälkeen:
Yleiskilpailu 10/16: 1) Aubert, 2) Salminen, 3) Knight, 4) Ahola, 5) Cervantes, 6) Germain, 7) Albergoni, 8) Guillaume, 9) Sagar, 10) Tarkkala,... 16) Aro,... 21) Mattila.
Kokonaistilanne 10/16 kilpailun jälkeen: 1) Ahola ja Aubert 200, 3) Salminen 195, 4) Cervantes 171, 5) Albergoni 138, 6) Aro 130, 7) Tarkkala 115, 8) Nambotin 103, 9) Germain 89, 10) Eero Remes Suomi KTM 81,... 17) Salonen 46, ... 24) Mattila 20,... 22) Kirssi 18,.. 27) Roni Nikander Suomi KTM 12.
Seuraavat osakilpailut: 26.-27.7. Uzerche, Ranska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti