perjantai 23. helmikuuta 2001

Lisätietoa messujen kerhotunnusjupakasta



HUOMIO! Jouduitko strippaamaan messuilla? Heitetiinkö sinut ulos? Saitko kaupanpäällisiksi mitään kirjallista dokumenttia (sakko, tutkintopöytäkirja jne)? Jos sait niin ota yhteyttä SMOTOn varapuheenjohtajaan: jari-pekka.stenroos@smoto.fi
Järjestävän organisaation eli Moottoripyörien Tuontikauppiaat Suomi Oy:n edustaja ja näyttelypäällikkö Raija Suomalainen kertoo, että näyttelyn järjestäjällä ei ole mitään tekemistä kerhotunnukset piiloon-kampanjan kanssa, kyseessä on poliisin ihan oma tempaus. 

Järjestävä taho sai kuulla koko jupakasta vasta lauantaina puoliltapäivin. Sekä SMOTO http://www.smoto.fi/ että Mp-Tuontikauppiaat selvittävät tämän liivihässäkän taustoja ja miksi kävi näin. Ensi vuoden kuvioista koitetaan päästä poliisin kanssa sopuun jo hyvissä ajoin. 

Koko jupakkaa sivusta seuranneen silmin tuntuu oudolta, että poliisin on mahdollista tehdä tämän tason päätöksiä sopivasta pukeutumisesta ja muodista pelkkien ennakkoluulojen ja iltapäivälehtien lööppien tietojen pohjalta. Moni koki tilanteen erittäin loukkaavaksi eikä syyttä, messuilta joiden pitäisi olla ajokauden alun kohokohta jäi paha mieli. Asiasta ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä on luvassa lisätiedotusta lähiaikoina. 

Asiasta on uutisoitu aikaisemmin tällä palstalla, katso Kerhotunnukset kiellettiin mp-messuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti