maanantai 19. syyskuuta 2005

Endurojoukkue hopealle

(Tiedote, Povaska Bystrica, Slovakia)

Enduron joukkuekisan voittoon ajoi Italia. Suomen joukkue joutui tyytymään hopeaan. Kolmas oli Ruotsi. Joukkueessa ajoivat enduron MM-sarjan ammattilaiset Mika Ahola, Samuli Aro, Jari Mattila, Petri Pohjamo, Petteri Silvan ja Marko Tarkkala. Suomi on voittanut joukkuemestaruuden kuudesti.

Nyt saavutettu hopeatila on Suomelle ensimmäinen. Nuorten joukkue ajoi kolmanneksi. Voiton vei junioreissakin Italia.

Joukkuekilpailun huipennus ajettiin sunnuntaina Sverepec'in uusittulla motocrossradalla. Se on toiminut aiemmin MM-motocrossin näyttämönä. Nyt se oli kunnostettu tätä kilpailua varten.

Kilpailun viimeiseen päivään Suomi lähti 55 sekunnin takaa-ajoasemassa. Ensimmäisenä ajettiin Enduro 1 luokan lähtö. Petteri Silvan otti loistavan lähdön ja ajoi hienosti erän toiseksi. Voittoon ajoi Ruotsin Richard Larsson.
- Aikani yritin ohitusta, mutta pakko oli tyytyä toisen sijaan, kertoo Silvan.

Mika Aholan kilpailu meni pilalle heti lähtökiihdytyksessä.
- Missasin vaihteen lähtökiihdytyksestä ja muut kahautti vauhdilla ohi. Koko kilpailu menikin sitten samaa selkää tuijottaessa, manailee Ahola.

Italialaisten ajo sujui suomalaisia paremmin ja ensimmäisen lähdön jälkeen heillä oli minuutin ja 11 sekunnin johto.

Enduro 2 -luokassa saatiin suomalaisvoittaja, kun Samuli Aro otti voiton ja oli samalla koko päätöspäivän nopein liki 12 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen USA:n Kurt Caselliin. Aro todella nautiskeli ajosta ja tarjosi runsaslukuiselle yleisölle näyttäviä hyppyjä. Samassa lähdössä ajanut Petri Pohjamo sai hyvän lähdön ja ajoi kärkiryhmässä. 
- Ajoin portugalilaiskuskin perässä ja olin juuri menossa sisäkautta ohi. Kaveri sai kuitenkin päähänsä leikata ulkoa sisälle ja suoraan kylkeeni. Pyöräni jäi keskelle rataa ja perässä tulleita oli pakko laskea ohi, manailee Pohjamo.

Toinen epäonnensoturi oli Jari Mattila.
- Ajoin aivan ylikovaa yhteen hyppyyn. Alastulossa pyörä pohjasi ja kaaduin. Ryntäsin takaisin pyörän päälle ja ajoin maaliin. Vasta maalissa tunsin oloni huonovointiseksi ja oli pakko käydä lääkärin puheilla. Isku oli vaan niin kova että elimistö meni vähän sekaisin, kertoo Mattila.

Sekä Pohjamo että Mattila jäivät noin minuutin Arolle.

Joukkuekilpailun yhteydessä ajetussa henkilökohtaisessa kilpailussa Samuli Aro ajoi Enduro 2 luokan toiseksi. Voittoon ajoi MM-sarjasta tuttu kilpakumppani Stefan Merriman.

Nuorten joukkue sijoittui kolmanneksi. Se on sijoitus, jota varovasti osattiin odottaa. Päätöspäivänä Oli Turma joutui keskeyttämään ja Valtteri Salonen, Patrick Wikman ja Eero Remes tyytyivät ajamaan varmistellen.

Kuusi päivää kestänyt joukkuekilpailu alkoi suomalaisittain vaisusti. Marko Tarkkala joutui keskeyttämään kaaduttuaan rajusti kolmannen kilpailupäivän aamuna. Suomen joukkue heräsi kunnolla voittotaistoon vasta kilpailun viidentenä päivänä. Alkuviikosta karkuun päässyttä Italiaa otettiin kiinni reilulla kahdella ja puolella minuutilla. Viimeisenä päivänä ei Italiaa enää pystytty lyömään

Viralliset tulokset
World Trophy
1. Italy

2. Finland
+1:11,97
3. Sweden
+10:41,41
4. Great Britain
+13:08,16

Junior Trophy
1. Italy

2. France
+7:04,52
3. Finland
+8:52,41
4. Sweden
+19:35,86

Enduro 1
1. Pedro TRAGTER
NED
Suzuki
WT
14:31,68
2. Rikard LARSSON
SWE
TM
WT
+0:14,47
3. Damian SMITH
AUS
Yamaha
WT
+0:24,48
4. Petteri SILVAN
FIN
KTM
WT
+0:19,01
5. Niklas GUSTAVSSON
SWE
KTM
WT
+0:21,24
6. Alessandro BELOMETTI
ITA
KTM
WT
+0:22,77
7. Bartosz OBLUCKI
POL
Yamaha
WT
+0:34,97
8. Pedro ENES
POR
KTM
WT
+0:36,09
9. Eero REMES
FIN
Honda
JT
+0:37,95
10. Simone ALBERGONI
ITA
Honda
WT
+0:39,19
19. Patrick WIKMAN
FIN
KTM
JT
+0:59,37
24. Mika AHOLA
FIN
Husqvarna
WT
+1:05,04
49. Pekka VILJAKAINEN
FIN
KTM
WT
+1:43,47

Enduro 2
1. Samuli ARO
FIN
KTM
WT
14:00,70
2. Kurt CASELLI
USA
KTM
WT
+0:11,82
3. Paul EDMONDSON
GBR
Honda
WT
+0:23,71
4. Valtteri SALONEN
FIN
Honda
JT
+0:24,54
5. Stefan MERRIMAN
AUS
Yamaha
WT
+0:27,00
6. Anthony ROBERTS
AUS
TM
WT
+0:33,55
7. Jaroslav KATRINAK
SLO
KTM
WT
+0:34,13
8. Andreas TORESSON
SWE
Suzuki
WT
+0:36,41
9. Jordan CURVALLE
FRA
Kawasaki
WT
+0:41,16
10. Paulo GONÇALVES
POR
Honda
WT
+0:42,08
16. Jari MATTILA
FIN
BETA
WT
+0:50,32
23. Jani Laaksonen
fin
KTM
JT
+1:00,81
25. Petri POHJAMO
FIN
TM
WT
+1:13,51

Enduro 3
1. David KNIGHT
GBR
KTM
WT
14:16,35
2. Thierry KLUTZ
BEL
Gas Gas
WT
+0:14,16
3. Alessandro ZANNI
ITA
Honda
WT
+0:18,66
4. Víta KUKLÍK
CZE
KTM
WT
+0:23,64
5. Kari TIAINEN
FIN
KTM
C
+0:32,31
6. Janis VINTERS
LAT
KTM
I
+0:33,16
7. Erik DAVIS
NED
KTM
WT
+0:36,76
8. Maurizio FACCHIN
ITA
Husqvarna
C
+0:36,96
9. Daniel PERSSON
SWE
Husaberg
WT
+0:37,62
10. Juri SIMONCINI
ITA
KTM
C
+0:40,35



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti