torstai 15. syyskuuta 2005

Italia siirtyi johtoon Enduron MM-joukkuekilpailussa, Suomi jatkaa edelleen kolmantena

(Tiedote, Povaska Bystrica, Tsekki)


Ensimmäisen päivän jälkeen kilpailun johdossa ollut Ranskan joukkue koki keskiviikkona takaiskun, kun Raphael Andre joutui keskeyttämään. Andre oli ensimmäisenä päivänä Ranskan joukkueen toiseksi paras, joten hänen keskeyttämisensä tulee varmuudella heikentämään joukkuetta. Samalla se antaa Suomen joukkueelle hyvät mahdollisuudet parantaa sijoitustaan.
- Tämä päivä meni jo huomattavasti paremmin. Nyt Ranska on nyt helposti saavutettavissa, vakuuttaa joukkuejohtaja Jari Kakko.

Päivän nopein joukkue oli Italia. Se kasvatti eroaan Suomeen 52 sekunnilla. Suomen joukkue oli päivän toiseksi nopein. Toisena olevalla Ranskalla on edelleen noin puolentoista minuutin etumatka Suomeen.

Päivän nopein oli Britti David Knight. Hän oli todella ylivoimainen vaikeahkolla enduro ek:lla. Hän löi päivän toiseksi nopeimman Stefan Merrimanin 22 sekunnilla. Petri Pohjamo oli päivän nopein suomalainen ja todella tyytyväinen suoritukseensa. Kun muulta joukkueelta alkaa veto loppua, puhkuu Pohjamo intoa.
- Nyt ruvetaan sitten oikein vetään. Muut valittelee kipujaan, mutta minulla ei mikään paikka ole kipeä.

Pohjamo oli Enduro 2 -luokan toinen ja ainoa joka pysyi Stefan Merrimanin vauhdissa. Samuli Aro oli neljäs.
- Kaaduin toisella ek:lla ja pyörän käynnistämisessä meni turhan paljon aikaa. Tässä maastossa iskareiden säätöjen kanssa tuntuu olevan aika lailla edelleen työtä, kertoo Aro.

Enduro 3 -luokassa Marko Tarkkala ajoi toiseksi jääden kuitenkin minuutin Knightille. Tarkkala hävisi viimeisellä ek:lla peräti 12 sekuntia Knightille.
- Mielestäni ajoin sen ek:n ihan hyvin. On vaikea ymmärtää missä se ero syntyy, pohtii Tarkkala.

Enduro 1 -luokan nopeimmaksi nousi Italian Simone Albergoni. Ahola oli luokan seitsemäs. Myöskin Ahola kaatui ratkaisupätkäksi nousseella enduro-ek:lla.
- Yritin vielä viimeisellä ek:lla ajaa kuin Vihan Kostaja. Silti jäin kärjestä 9 sekuntia, ihmettelee Ahola.

Kahvakoplan naisjoukkue kokonaisuudessa joutui keskeyttämään kilpailun. Maire Jäntti loukkasi polvensa ensimmäisenä päivänä. Toisena päivänä Taru Koskinen kaatui kilpailun viidennellä ek:lla kahdesti ja jätti leikin siihen. Tanja Malisen myöhästymisraja umpeentui ja armahti reittimerkkejä siivoavia toimitsijoita lopettamalla kilpailun.

Kahvakoplan kakkosjoukkue jatkaa kilpailuaan. Toinen kilpailupäivä sujui joukkueelta ongelmitta.
- Tsemppi vähän katosi eilisen keskeyttämisen myötä, myöntää Tiainen, joka joutui keskeyttämään ensimmäisenä kilpailupäivänä. Kerhojoukkueessa on lupa kerran keskeyttää ja niinpä Tiainen lähti jälleen mukaan kilpailuun.

Torstaina ajetaan kilpailun kolmas päivä. Se on perinteisesti vaikea, koska MM-sarjassa on opittu ajamaan kaksipäiväisiä kilpailuja. Kilpailu ajetaan uusilla nurmipintaisilla erikoiskokeilla, joilla liukastelu tulee varmasti muuttamaan kärjen järjestystä

Torstain kilpailu käynnistyy kello 9 suomenaikaa ja ensimmäinen on maalissa kello 16.

Joukkuekilpailu kahden ajetun päivän jälkeen
World Trophy
1. Italy

2. France
+1:13,23
3. Finland
+2:37,33
4. Sweden
+5:36,34
5. Great Britain
+7:06,81
Junior Trophy
1. Italy

2. France
+1:47,16
3. Finland
+3:36,29
4. Sweden
+5:56,08
5. Australia
+7:34,05
Enduro1
1. Simone ALBERGONI
ITA
Honda
WT
31:43,47
2. Alessandro BELOMETTI
ITA
KTM
WT
+0:13,94
3. Bartosz OBLUCKI
POL
Yamaha
WT
+0:20,58
4. Marc GERMAIN
FRA
Yamaha
WT
+0:21,78
5. Maurizio MICHELUZ
ITA
Yamaha
JT
+0:44,45
6. Erik EGGENS
NED
Honda
WT
+0:46,71
7. Roman MICHALÍK
CZE
TM
WT
+0:48,08
8. Mika AHOLA
FIN
Husqvarna
WT
+0:51,77
9. Rikard LARSSON
SWE
TM
WT
+0:55,73
10. Damien MIQUEL
FRA
Kawasaki
WT
+0:56,01
17. Petteri SILVAN
FIN
KTM
WT
+1:27,25
19. Eero REMES
FIN
Honda
JT
+1:48,47
34. Olli TURMA
FIN
Husqvarna
JT
+3:13,04
39. Patrick WIKMAN
FIN
KTM
JT
+3:26,74
46. Pekka VILJAKAINEN
FIN
KTM
CLUB
+3:40,66
Enduro 2
1. Stefan MERRIMAN
AUS
Yamaha
WT
31:31,06
2. Petri POHJAMO
FIN
TM
WT
+0:18,93
3. Alessandro BOTTURI
ITA
KTM
WT
+0:24,00
4. Samuli ARO
FIN
KTM
WT
+0:30,55
5. Björne CARLSSON
SWE
Husaberg
WT
+0:36,09
6. Paul EDMONDSON
GBR
Honda
WT
+0:42,41
7. Emmanuel ALBEPART
FRA
Honda
WT
+0:51,37
8. Kurt CASELLI
USA
KTM
WT
+0:51,47
9. Paulo Gongalves
POR
Honda
WT
+0:51,68
10. Valtteri SALONEN
FIN
Honda
JT
+0:59,28
15. Jari MATTILA
FIN
BETA
WT
+1:21,52
26. Jani LAAKSONEN
FIN
KTM
CLUB
+2:12,03
Enduro 3
1. David KNIGHT
GBR
KTM
WT
31:09,95
2. Marko TARKKALA
FIN
KTM
WT
+1:00,74
3. Alessandro ZANNI
ITA
Honda
WT
+1:03,16
4. Sebastien GUILLAUME
FRA
Gas Gas
WT
+1:11,03
5. Alessio PAOLI
ITA
TM
WT
+1:30,73
6. Helder RODRIGUES
POR
Gas Gas
WT
+1:31,23
7. Thierry KLUTZ
BEL
Gas Gas
WT
+1:33,18
8. Marcus KEHR
GER
KTM
WT
+1:46,80
9. Víta KUKLÍK
CZE
KTM
WT
+1:48,39
10. Stefan SVITKO
SLO
KTM
WT
+2:02,42

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti