keskiviikko 9. elokuuta 2006

Vesa Kallio varmisti kaksi suomenmestaruutta


Räyskälässä 5.-6. elokuuta ajettu ratamoottoripyöräilyn SM-osakilpailu oli yksinoikeudella Vesa Kallion juhlaa. Valkeakoskelainen varmisti kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa mestaruudet molemmissa 600-kuutioisten luokissa, uusien voitoillaan edellisvuoden tittelinsä.

Supersport-luokan lähdössä Kallio pääsi muutaman kierroksen jälkeen nousemaan kärkeen, voitto näytti jo hetken aikaa varmalta. Takana tullut Eki Kaulamo löysi kuitenkin kilpailun edetessä itsestään huikean ajovireen, ja viimeiselle kierrokselle lähtiessä eroa Kallion ja kirineen Kaulamon välillä oli enää sekunnin osia.

Lentokenttäradan viimeiseen mutkaan kärjistyneessä taistelussa Kaulamon onnistui valita itselleen sisälinjan, mutta Kallio onnistui rohkealla ajollaan pitämään Varkauden Moottorikerhon ajajan takanaan ja ajamaan mestaruuden varmistaneeseen voittoon. Kolmanneksi kilpailussa ajoi Pauli Pekkanen.

Superstock-luokan kilpailussa Kallio jäi lähdössä muista, mutta onnistui supersporttien tavoin nousemaan nopeasti kärkeen. Tasaisella ajolla Kallio sai kasvatettua riittävän eron takana tulleisiin Jarno-Petteri Parviaiseen ja Eki Kaulamoon, ja pystyi pitämään kärkisijansa melko vaivattomasti. Kauden jokaisen superstock-lähdön voittanut Kallio vei siten voiton myös Räyskälässä turvallisesti kotiin, varmistaen samalla riittävät pisteet mestaruustitteliin.

Topi Haarala nousi vahvoille superbike-mestaruuspisteissä
Superbiken mestaruustaiston ratkeaminen jäi kauden viimeiseen osakilpailuun Motoparkin radalle, mutta Topi Haaralan onnistui nousta Räyskälästä kotiinviemiseksi tulleella voitollaan vahvaksi mestariehdokkaaksi. Hallitseva superbike-mestari Tapio Hietanen palasi tauon jälkeen radalle Räyskälän osakilpailussa, ja antoi Haaralalle kilpailun alussa erittäin kovan vastuksen. Vähäinen harjoittelun määrä kuitenkin kostautui, ja Hietanen joutui hiljentämään tahtiaan kilpailun edetessä pidemmälle Haaralan päästessä ajamaan tasaista ajoaan maaliin saakka. Kolmannella sijalla kilpailua ajanut Kari Vehniäinen ehti vielä viimeisillä kierroksilla kuittaamaan käsien puutumisesta kärsineen Hietasen ohi, joten podiumilla kolmen kärjen järjestys oli Haarala, Vehniäinen ja Hietanen.

250-kuutioisten mestaruustaisto jatkuu Motoparkissa
250-kuutioisissa hallitseva mestari Kari Autio ajoi jälleen varmaan voittoon, muttei pystynyt vielä varmistamaan mestaruutta Hannu Kemiläisen ajaessa maaliin toisena. Luokan mestaruustaiston Motoparkissa ajettavaan viimeiseen osakilpailuun jättäneessä lähdössä kolmanneksi tuli Jari Laahanen. 125-kuutioisten kilpailussa Antti Soitiala vei voiton reilulla erolla ennen toiseksi tullutta Olli Väänästä. Kirsi Kainulainen jättäytyi viimeisillä kierroksilla turvalliseen vauhtiin, varmistaen kolmannen sijan tuomat pisteet Motoparkissa ratkeavia SM-titteleitä varten.

Superbike B-luokassa voiton vei Terho Pitkänen, Teemu Hiltusen jäädessä taakse vain 0,2 sekunnin erolla. Kolmanneksi lähdössä ajoi aivan kärjen tuntumassa Kimmo Kesti. Myös supersport B-luokan kilpailussa nähtiin tiukka loppuratkaisu, sillä voiton vienyt Miika Salo ylitti maaliviivan vain 0,55 sekuntia ennen toiseksi tullutta Matti Jääskeläistä. Kolmanneksi tullut Joni Hannula sai kaasutella maaliin omassa rauhassaan 14 sekunttia kärjestä jääneenä.

Ducati Cupissa Aku Uusikari jatkoi ylivoimaista kauttaan, ja ajoi jälleen voittoon puolen sekunnin erolla ennen perässä kirinyttä Jani Sipilää. Kolmannelle sijalle ajanut Aki Heinonen jäi kärjen vauhdista liki puoli minuuttia, mutta kävi hyvän kisan neljänneksi jääneen Stefan Collinin kanssa.
Räyskälän kilpailun järjesti Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla ry. Ratamoottoripyöräilyn kauden viimeinen ja useimpien luokkien osalta ratkaiseva SM-osakilpailu ajetaan Virtasalmen Motoparkissa 2.-3. syyskuuta.

Kuvia viikonlopusta osoitteessa:
www.urheilukuvat.net


Tulokset / Räyskälän SM-osakilpailu 5.-6.8.2006
Superbike
1. Topi Haarala, TMK, 21:17,047
2. Kari Vehniäinen, KonnMK, +3.368
3. Tapio Hietanen, TMK, +3.926
4. Heikki Pirilä, MC Muoviluoti, +14.168
5. Aki Taipale, IMK, +17.119
Supersport
1. Vesa Kallio, ValkMK, 21:44,807
2. Eki Kaulamo, VRT, +0.584
3. Pauli Pekkanen, J-SMK, +5.918
4. Sami Penna, MC Muoviluoti, +6.454
5. Marko Aarnio, HelRC, +17.188
Superstock
1. Vesa Kallio, ValkMK, 21:54,771
2. Jarno-Petteri Parviainen, SaMK, +5.392
3. Eki Kaulamo, VRT, +6.897
4. Magnus Collin, VMK, +7.167
5. Henri Taipale, IMK, +10.651
SM 250
1. Kari Autio, HelRC, 23:17,623
2. Hannu Kemiläinen, HäMK, +1.607
3. Jari Laahanen, KonnMK, +10.634
4. Teemu Tanttu, MMK, +23.548
5. Aimo Heinonen, EMK, +38.891
SM 125
1. Antti Soitiala, TamMC, 23:15,124
2. Olli Väänänen, EMK, +14.920
3. Kirsi Kainulainen, VRT, +17.880
4. Patrik Hvitfelt, TMK, +35.214
5. Jarno Lehtiranta, TMK, +35.371
Superbike B
1. Terho Pitkänen, HelRC, 22:15,326
2. Teemu Hiltunen, HelRC, +0.238
3. Kimmo Kesti, TMK, +1.511
4. Ville Haantaus, HelRC, +3.879
5. Olli Immonen, HelRC, +18.851
Supersport B
1. Miika Salo, Wasa MC, 22:29,801
2. Matti Jääskeläinen, TMK, +0.550
3. Joni Hannula, HelRC, +14.244
4. Jesse Maikola, RaMK, +20.388
5. Pasi Kirvesmäki, JMU, +27.063
Ducati-cup
1. Aku Uusikari, HelRC, 23:26,905
2. Jani Sipilä, HelRC, +0.503
3. Aki Heinonen, HamSMK, +29.298
4. Stefan Collin, VMK, +29.946
5. Jesse Illman, HelRC, +36.138

- Supersporteissa oli hyvä vauhti päällä, ja huomasin että Eki (Kaulamo) alkoi lähestyä. Viimeisessä mutkassa näin Ekistä varjon, ja huomasin että hän ehti jo tyrkätä keulaansa rinnallekin. Sain kuitenkin onneksi estettyä yrityksen. Superstock-pyörä puolestaan saatiin lauantaina säädettyä nopeaan kuntoon, ja vaikka sain huonon lähdön, pääsin parilla ensimmäisellä kierroksella aika hyvin kavereista ohi, Vesa Kallio kertoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti