torstai 31. elokuuta 2006

Arolla tukeva ote maailmanmestaruuteen


Samuli Aro. 
Kuva (c) Dario Agrati

Enduromoottoripyöräilyn kakkosluokan maailmanmestaruudesta on muodostumassa kahden suomalaiskuljettajan, Samuli Aron ja Mika Aholan välinen kauppa, kun kaudesta on ajamatta enää kaksi kisaviikonvaihdetta. Vahvimmin mestaruudessa ja samalla sen uusimisessa on kiinni KTM:llä kilpaileva Aro, jolla on 28 pisteen etumatka Hondalla ajavaan Aholaan. Kolmantena oleva australialainen Yamaha-kuljettaja Stefan Merriman on jäänyt Arosta jo 44 pistettä.
- Pelkästään pistetilannettakin katsottaessa Ahola on ehdottomasti pahin uhkaajani. Muut ovat jääneet jo aika kauas, sanoo Aro.
Kolminkertainen maailmanmestari korostaa, että tilanne on pidettävä hallinnassa, pää kylmänä ja Ahola takana tuloslistoilla.
- Johtoni on kieltämättä hyvä, mutta löysäilyyn ei ole suinkaan vielä varaa. Tässä lajissa voimasuhteet voivat muuttua nopeastikin esimerkiksi keskeytyksen myötä.
Arolla on allaan kolmen kisaviikonvaihteen voittoputki Italiasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Aro lähtee jatkamaan ensi viikonvaihteessa Slovakian Krompachyssa siitä, mihin hän jäi kuusi viikkoa sitten USA:n Hancockissa.
- Viimeisten kisojen tuloksissa, eikä oikeastaan ajosuorituksessakaan ole ollut tosiaankaan valittamista. Tietenkin menestys tuo samalla mukanaan myös paineita uusien voittojen osalta. Lähden hakemaan niitä täysillä Slovakiasta, jotta voisin ajaa MM-kauden päättävän kisan syyskuun loppupuolella jo vähän rennommin Ranskassa.
Arolle kelpaavat vain voitot, mutta turhiin riskeihin ei ole tarvetta. Osakilpailun voitosta kilahtaa tilille 25, toisesta sijasta 22 ja vielä kolmannestakin sijasta 20 pistettä.
- Esimerkiksi yksi kolmas sijakaan ei merkitsisi tässä pistetilanteessa mestaruuden luisumista tavoittamattomiin.
Aro on kilpaillut useasti Slovakiassa, mutta Krompachy on hänellekin täysin uusi tuttavuus.
- Savipohjaa ja ehkä aika kivetöntä, odottaa Aro Krompachyn tekniseltä reitiltä.
Tarkkala taistelee hopeasta
Enduron kakkosluokan mestari järjestää juhlat pystyyn myöhemmin Ranskassa, mutta jo Slovakiassa kolmosluokan ehdoton kuningas, Iso-Britannian David Knight sovittaa todennäköisesti jälleen kruunua päähänsä. Ylivoimainen Knight on voittanut KTM:llä kauden kaikki kisat ja johtaa luokkaa jo 67 pisteen erolla ranskalaiseen GasGas-kuljettajaa Sebastien Guillaumeen.
Kolmantena tulee Husabergilla Ruotsin Björne Carlsson 13 pistettä Guillaumesta. Knightin tallikaveri Marko Tarkkala puolestaan vaanii Carlssonia vain neljän pisteen iskuetäisyydellä.
- Knight ottaa mestaruuden Slovakiassa, mutta minä tappelen kauden kaksi viimeistä kisaa tiukasti MM-hopeasta, lupaa Tarkkala, joka jäi pisteittä Italian osakilpailussa rannevamman takia.
- Ranne vihoittelee vieläkin vähän, mutta ei se enää haittaa ajamista. Lisäksi olen saanut myös selkävaivani pitkälti kuntoon ja pyörääkin on pistetty paremmaksi.
Joukkue-MM kutsuu marraskuussa
Tarkkalalla, kuten muillakin huippukuskeilla riittää vielä paljon panosta loppukauteen. Joukkue-enduron MM-kisa odottaa vuoroaan 14.-19. marraskuuta Uuden Seelannin Lake Taupossa, jonne lähtevä Suomen kalustokontti lastattiin jo tällä viikolla Helsingissä.
- Meillä on koossa Sixille varsin hyvä joukkue, jolla pitäisi tulla jälleen menestystä, Tarkkala kertoo.
Suomen joukkueessa ajavat Aron, Aholan ja Tarkkalan lisäksi Yhdysvaltojen GNCC- sarjassa kovaa jälkeä tehnyt Juha Salminen, Jari Mattila ja Petri Pohjamo. TM-pyörällä kisaava Pohjamo on ykkösluokan henkilökohtaisessa MM-sarjassa kuudentena. Espanjan Ivan Cervantes on karannut KTM:llä jo 34 pisteen päähän italialaisesta Honda-kuskista Simone Albergonista. 

Enduron MM-sarjan pistetilanne 6/8 GP:n jälkeen:
Luokka 1:
1. Ivan Cervantes Espanja, KTM 288
2. Simone Albergoni Italia, Honda 254
3. Alessandro Belometti Italia, KTM 212
4. Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna 208
…6. Petri Pohjamo Suomi, TM 134
Luokka 2:
1. Samuli Aro Suomi, KTM 275
2. Mika Ahola Suomi, Honda 247
3.Stefan Merriman Australia, Yamaha 231
4. Jonny Aubert Ranska, Yamaha 230
…8. Valtteri Salonen Suomi, Husaberg 109
Luokka 3:
1. David Knight Iso-Britannia, KTM 300
2. Sebastien Guillaume Ranska, GasGas 233
3. Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg 220
4. Marko Tarkkala Suomi, KTM 216

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti