maanantai 4. helmikuuta 2008

Ahola kolmas hallienduron maailmancupissa


Mika Ahola on sijoittunut kolmanneksi hallienduron maailmancupissa.
Cupin voiton vei ylivoimaisesti britti David Knight ennen Puolan Taddy Blazusiakia.
Kymmenen kuljettajan finaalin ulkopuolelle jäänyt Ahola ei pystynyt kartuttamaan enää pistetiliään myöhään lauantai-iltana Genovassa ajetussa sarjan päätöskisassa, jonne hän lähti vielä pistekakkosena Barcelonan ja Münchenin osakilpailujen jälkeen.
Ensi kauden MM-luokkaansa edelleen harkitseva Ahola ajoi Genovassa aiemmasta poiketen Hondan HM Zanardo-tiimin 250-kuutioisella nelitahtipyörällä, joten Italian kisa merkitsi hänelle samalla myös testiä suurempaa kokonaisuutta ajatellen.

- En päässyt testaamaan pienen luokan uutta pyörää ennen kisaa, joten säädöt oli vedettävä pitkälti hatusta. Minulla oli vaikeuksia erityisesti iskareiden kanssa ja sen myötä takapyörän pidossa. Samalla startitkin epäonnistuivat, kertoi Ahola.
Genovassa toiseksi sijoittunut KTM-kuljettaja Knight keräsi kolmesta osakilpailusta yhteensä 42 pistettä. Mestaruus irtosi loppujen lopuksi
19 pisteen erolla samalla pyörämerkillä ajavaan Blazusiakiin. Blazusiak sijoittui Genovan finaalissa kuudenneksi pystyen ohittamaan Aholan loppujen lopuksi vain yhdellä pisteellä.

Knight sai tunnustaa Genovan nopealla radalla motocrossin erikoismiehen, Husqvarnalla kilpailevan ranskalaisen Antoine Meon paremmakseen. Meo juhli siis endurodebyyttiään voitolla yli 8000 katsojan edessä.
- Harmi juttu tuo toisen sijan menetys, sillä ei Blazusiakaan ajanut hyvin Genovassa. Isommalla ja tutummalla pyörällä minulla olisi ollut kieltämättä mahdollisuudet parempaan. No, hallikisakin tarjosi silti tervetullutta testiä uuden kaluston osalta.
Hämeenlinnalainen Ahola jatkaa enduro 1-luokan Hondan testaamista alkuviikolla Suomessa, jossa apuna on myös hänen italialaistiiminsä mekaanikko.

- Katsotaan nyt, saanko tuon pyörän mieleisekseni. Ellen, niin jatkan myös ensi kaudella E2-luokassa, Ahola kertoo.
Kokenut Ahola on kuitenkin valmis ottamaan uuden haasteen vastaan, jos Hondan kilpailukyky sen sallii.
- Voitin viime vuonna pitkän urani ensimmäisen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden. 2-luokka on valloitettu, joten nyt olisi mukava kokeilla samaa pikkuluokassa. Se merkitsi samalla paluuta pieneen luokkaan 11 vuoden jälkeen.

Genova, Italia.
FIM:n hallienduron maailmancupin 3/3 osakilpailun finaali:
1. Antoine Meo Ranska, Husqvarna
2. David Knight Iso-Britannia, KTM
3. Ivan Cervantes Espanja, KTM
4. Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna
5. Fabio Mossini Italia, Honda
6. Tadeusz Blazusiak Puola, KTM
7. Simone Albergoni Italia, Yamaha
8. Xavier Galindo Espanja, KTM
9. Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 10. Thomas Oldrati Italia, KTM

Maailmancupin loppupisteet:
1. David Knight Iso-Britannia, KTM 42
2. Taddy Blazusiak Puola, KTM 23
3. Mika Ahola Suomi, Honda 22
4. Xavier Galindo Espanja, KTM 19
5. Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna 16
6. Antoine Meo Ranska, Husqvarna 15
7. Ivan Cervantes Espanja, KTM 10
8. Marcus Kehr Saksa, KTM 8
9. Gregory Eyries Ranska, Yamaha 8
10. Tom Sagar Iso-Britannia, KTM 7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti