sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Salminen ja Aro vaihtavat luokkaa MM-endurossa

Kuva: J. Edmunds
Juha Salminen tavoittelee ensi kaudella uransa kahdeksatta henkilökohtaista maailmanmestaruutta e2-luokassa. KTM:n tehdaskuljettajan seitsemäs MM-kulta heltisi viime vuonna ylivoimaiseen tyyliin 1-luokassa. 
KTM:n kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen solminut nelinkertainen maailmanmestari Samuli Aro puolestaan siirtyy kakkosesta e3-luokkaan, jossa hän saa vastaansa suomalaisen tallikaverinsa Marko Tarkkalan. 
- Uusi pyörä ja uudet kujeet. Ei tässä mitään sen ihmeempää, kuittasi kokenut Salminen siirtonsa. 
Salmiselle luokan vaihtuminen käy varsin luontevasti. 
- Takana on kolmatta viikkoa hyvää harjoitusta uudella pyörällä Espanjassa.  Eihän tämä ole minulle todellakaan mikään kulttuurisokki kaluston osalta. 

Ahola testaa ja pohtii luokkaansa 
Enduron e2-luokan hallitseva maailmanmestari, italialaisen Honda HM Zanardo-tiimin riveissä jatkava Mika Ahola ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä luokastaan. 
Koko MM-sarjan viime kauden nopein kuljettaja saattaa siirtyä e1-luokkaan päästyään ensin testaamaan kunnolla tiiminsä kalustoa. 
- En ole vielä päässyt testaamaan tosissani 250-kuutioista nelitahtipyörää, mutta ajan sillä lauantaina hallienduron maailmancupin päätösosakilpailun Genovassa. Tiimin mekaanikko matkaa alkuviikosta kanssani Suomeen, jossa jatkamme testejä. Saattaa olla, että päätös ensi kauden luokasta syntyy tulevaan torstaihin mennessä, kertoi Ahola. 
Keskiluokassa Salmisen lisäksi ajavat varmuudella Husabergilla kilpaileva Valtteri Salonen ja myöhään torstai-iltana HM Zanardo-tiimin kanssa sopimuksen solminut Jari Mattila. 
Salminen ei ota kantaa Aholan päätökseen. 
- Ei se vaikuta minun tekemiseeni. 
Mikäli Ahola vaihtaa 1-luokkaan, niin Salmisella on tosin entistäkin helpompi nimetä ensi kauden kenties pahin vastustajansa. 
- Eiköhän se Aubert (Johnny) oli jälleen kova luu, viittaa Salminen viime kaudella 2-luokassa Yamahalla MM-pronssia puristaneeseen ranskalaiseen. 
Aubertin tavoin vahvan motocrosstaustan omaava Eero Remes puolestaan vaihtaa kilpailu-uransa painopistettä kilpailemalla KTM:llä enduron 1-luokassa. 

Aro olisi halunnut ajaa 1-luokassa 
Itävaltalaistehdas KTM:n suomalaisten tehdaskuljettajien kaavailema luokkajako ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. 
- Periaatteessa minulle on sama, missä luokassa olen. Olisin kuitenkin halunnut ajaa ensisijaisesti 1-luokassa, mutta KTM:n espanjalainen maahantuoja vaati Ivan Cervantesin takaisin sinne. Ylemmät tahot tekivät päätökset, joille me emme voineet mitään, toteaa Aro, joka noukki viime kaudella Aholan takana MM-hopeaa. 
MM-kultaa edelliskaudella e1:ssä juhlinut Cervantes puolestaan voitti vakuuttavan mestaruuden Tarkkalan edestä isommassa luokassa. 
Aro lähtee jahtaamaan viidettä mestaruuttaan 300-kuutioisella 2-tahtipyörällä. Ensimmäistä MM-kultaansa tavoitteleva Tarkkala taittaa matkaa järeämmällä nelitahtisella KTM:llä. 
- Katsotaan nyt, miten tuolla pyörällä ehtii. Kieltämättä vähän harmittaa ajaa suomalaista tallikaveria vastaan, myöntää marraskuisesta polvileikkauksestaan toipuva Aro. 
Aro on pystynyt pitämään hyvää huolta fyysisestä kunnostaan, mutta pyörän päälle ei vielä ole ollut asiaa. 
- Minulla on maanantaina toivottavasti viimeinen lääkärin kontrolli. Odotan, että ajolupa irtoaa silloin. 
Tarkkala näkee keskinäisen kilpailuasetelman pitkälti Aron tavoin. 
- Onhan se tavallaan kurjaa ajaa hyvää kaveria vastaan, mutta tällaista tämä on. Yksi kova lähti, mutta toinen varmasti yhtä kova tuli tilalle, punnitsee Tarkkala tilannetta Cervantesin ja Aron osalta. 
Aron lisäksi nimekkäimpiä isoon luokkaan ensi kaudeksi siirtyneitä kuljettajia ovat hänen kanssaan samalla pyörämerkillä ajavat ranskalainen Fabien Planet ja espanjalainen Xavier Galindo. 
Enduron MM-kausi käynnistyy 15.-16. maaliskuuta Ruotsin Östersundissa. 

www.moottoriliitto.fi 
www.abc-wec.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti