maanantai 29. syyskuuta 2008

Aholalla ja Arolla hyvät mahdollisuudet MM-kultaan

(29.09.2008 Tiedote, Kuva J. Edmunds)


Mika Ahola ja Samuli Aro lähtevät luokkiensa kärkisijoilla kahden viikon kuluttua Ranskan Mendessa ajettavaan enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan päätösosakilpailuun. 

Ahola pohjusti hyvät lähtökohdat uransa toiselle henkilökohtaiselle mestaruudella voittamalla enduro 1-luokan molemmat kisapäivät Italian Piedilucossa. 
Italiassa palkintokorokkeen ulkopuolelle jäänyt Aro johtaa puolestaan sarjan suurinta luokkaa, mutta 2-luokassa mestaruus ei ole enää suomalaisten omissa käsissä. 

Juha Salminen palasi sunnuntaina luokkansa ja yleiskilpailun voittajaksi Piedilucossa, mutta ranskalaisella Jonny Aubertilla on yhä 16 pisteen etu puolellaan seitsenkertaiseen mestariin. 
- Ajamalla tuota eroa on enää vaikea saada kiidä, joten apuja kyllä kaivataan muualtakin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Vaikuttaa siltä, että mestaruus ratkeaa vasta viimeisenä ajopäivänä, ennakoi Aubertin sunnuntaina 1.21 minuutilla kukistanut Salminen. 

Salminen karkasi Aubertilta viimeisellä endurotestillä tavoittamattomiin. Ero kasvoi entisestään, kun ranskalaisella oli ylimääräistä ohjelmaa vielä extreme-testillä. 
- Oma ajoni kulki ihan ok ja vielä lauantaina vaivannut flunssakin oli hellittänyt. Jäin kertaalleen vähän jumiin extreme-testillä, kuten tiettävästi lähes kaikki muutkin, tilitti Salminen vauhdikkaasti ja virheittä sujunutta suoritustaan. 

Kakkosluokassa avauspäivänä keskeyttänyt Simo Kirssi ajoi BMW:llä 11:nneksi reilut viisi minuuttia Salmisen takana. 

Ahola voitti molemmat päivät 
Ahola teki Piedilucossa täysosumatyötä siivittäen italialaistiimin Hondan voittoon molempina kisapäivinä. 
Sunnuntaina Ahola kukisti ranskalaisen Yamaha-kuljettajan Marc Germainin 44:llä ja lähimmän uhkaajansa, KTM:llä kilpailevan Ivan Cervantesin 51 sekunnilla. Ahola repi samalla jo 21 pisteen etumatkan Cervantesiin. 

- Viikonvaihde meni kyllä täysin yli odotusten. En olisi ikinä uskonut, että lähden tällaisesta pistetilanteesta kauden viimeisen MM-viikonvaihteeseen, myhäili Ahola. 
Ahola myöntää, että hänellä ei ole normaalilla suorituksella mitään hätää mestaruutta ajatellen. 

- Tärkeintä on, että Ranskassa ei satu mitään ylimääräistä. 
Cervantes ajoi edellisessä Ranskan osakilpailussa hurjaa vauhtia ja Ahola osasi pelätä jo pahinta myös Italian maaperällä. 
- Cervantesin ajo oli kuitenkin pahasti sekaisin varsinkin lauantaina, jolloin oma taktiikkani oli lähteä aggressiivisesti ihan täysillä kisaan. Se puri. Ajollisesti ja reitillisestikin tämä viikonvaihde oli todellakin upea. 

Enduro 1-luokan hienoa suomalaismenestystä täydensivät Eero Remes viidennellä ja Jari Mattila kuudennella sijalla. 
Remes jäi KTM-pyörällään Aholasta 2.54,16. Mattila tuli Hondallaan puolestaan vain 1,19 sekuntia Remeksen takana. 

Aro kaipaa Ranskasta parempia sijoituksia 
Enduro 3-luokkaa hallitsi Piedilucossa molempina päivinä Apriliaa kuskaava australialainen Stefan Merriman. 

Marko Tarkkala ajoi sunnuntaina viidenneksi ja Aro kuudenneksi 23 sekuntia hänen suomalaisen KTM-tallikaverinsa takana. Kärkeen Arolla jäi matkaa puolitoista minuuttia. 
- Muuten ihan hyvä päivä, mutta en vain tajua, miksi muut menivät tällä kertaa lujempaa varsinkin endurotestillä, ihmetteli Aro. 

Aro johtaa MM-sarjaa 13 pisteellä ennen kauden päätöstä. Ranskan Sebastien Guillaume nousi Husqvarna-pyörällään Italiassa Tarkkalan ohi kolme pisteen turvin. Toinen ranskalainen, GasGas-pyörää käskevä Christophe Nambotin puolestaan hiillostaa kolmantena olevaa Tarkkalaa kahden pisteen etäisyydellä. 

- Pistejohto on kohtuullinen, mutta Ranskassa on kyllä pakko pistää pari sijaa paremmaksi, sillä Guillaume ja Nambotin vetävät kotiyleisönsä edessä taatusti lujaa, korostaa Aro. 
Samaa suunnittelee myös Tarkkala, jonka kanssa Aro kävi sunnuntaina kiivasta kapinaa viidennestä sijasta. 

- Jouduin ottamaan extreme-testillä yhteen ylämäkeen uuden vauhdin ja hävisin 19 sekuntia. Se ratkaisi, kertoi Aro harmissaan. 
MM-sarjan päätösviikonvaihde ajetaan 11.-12. lokakuuta Euroopan GP:n merkeissä Ranskan Mendessa. 

Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 14/16 osakilpailu Piediluco, Italia: 

Luokka 1: 
1) Mika Ahola Suomi, Honda 1.24.40,15, 2) Marc Germain Ranska, Yamaha + 44,88 jäljessä, 3) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 51,73, 4) Maurizio Micheluz Italia, Yamaha + 1.52,16, 5) Eero Remes Suomi, KTM + 2.54,16, 6) Jari Mattila Suomi, Honda + 2.55,35. 

MM-pistetilanne: 
1) Ahola 325, 2) Cervantes 301, 3) Simone Albergoni Italia, Yamaha 267, 4) Germain 244, 5) Micheluz 196, 6) Christobal Guerrero Espanja, Yamaha 185. 

Luokka 2: 
1) Juha Salminen Suomi, KTM 1.24.08,99, 2) Jonny Aubert Ranska, Yamaha + 1.21,88 jäljessä, 3) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.41,53, 4) Antoine Meo Ranska, Husqvarna + 1.41,88, 5) Rodrig Thain Ranska, TM + 1.54,76, 6) Fabio Mossini Italia, Honda + 2.19,71, ...11) Simo Kirssi Suomi, BMW + 5.34,33. 

MM-pistetilanne: 
1) Aubert 319, 2) Salminen 303, 3) Belometti 223, 4) Thain 196, 5) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husqvarna 189, 6) Meo 180. 

Luokka 3: 
1) Stefan Merriman Australia, Aprilia1.24.36,47, 2) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 34,31 jäljessä, 3) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna + 51,16, 4) Alesswandro Botturi Italia, Honda + 1.04,75, 5) Marko Tarkkala Suomi, KTM + 1.07,81, 6) Samuli Aro Suomi, KTM + 1.30,82. 

MM-pistetilanne: 
1) Aro 288, 2) Guillaume 275, 3) Tarkkala 272, 4) Nambotin 270, 5) Merriman 221, 6) Marcus Kehr Saksa, KTM 203. 

Viimeiset osakilpailut: 11.-12.10. Mende, Ranska. 

www.moottoriliitto.fi 
www.abc-wec.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti