Suomen miehistön haarukassa ollut pronssi vaihtui pettymykseen ja viidenteen sijaan enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekisan päätöspäivänä Kreikan Serresissa, jossa mestaruutta juhli Ranska. Suomi menetti mahdollisuutensa MM-pronssiin dramaattisessa loppucrossissa, kun 2-luokkaa ja yleiskilpailua viiden ajopäivän jälkeen selvästi johtanut Juha Salminen kaatui kohtalokkaasti.
- Tämä on tätä jatkoa minun Sixin tarinalleni. Onneksi ei käynyt sentään mitään pahempaa. Vähän on kyynärpää ja lonkka kipeinä, kertoi Salminen.
Motocrossiin startattiin lähtövaloilla ja ensimmäiset 200 metriä olivat asfalttipintaa ennen jyrkkää mutkaa hiekkaradalle.
- Ensimmäinen startti meni ihan ok ja olin kärjessä, kunnes erä keskeytettiin punaisilla lipuilla kaatumisten takia. Uusintastartti onnistui sekin, mutta sitten kaaduin lähtösuoran päässä olevaan mutkaan, jossa oli hiekkaa asfaltilla. Oma moka, pyörä lähti alta, myönsi Salminen.
Salmisella olisi ollut mahdollisuus jatkaa vielä matkaa, mutta takaa tulleet ajoivat hänen pyöränsä yli katkaisten samalla kaasuvaijerin.
- Minulle laskettiin silti aika loppucrossiin, mutta eihän sillä ollut enää mitään merkitystä. Ihmeellistä, että minulle tapahtuu aina jotain tällaista Sixillä, viittasi Salminen viime syksyiseen hylkäykseen Chilessä.
Salminen joutui taipumaan motocrossissa loppujen lopuksi lähes yhdeksän minuuttia ykkösenä ruutulippua tervehtineelle Italian Alessandro Belomettille, joka nappasi nimiinsä myös luokkavoiton. Salmisella oli perjantaina jälkeen vielä 3.17 minuutin etu puolellaan Belomettiin, mutta lauantain jälkeen se oli kääntynyt 5.31 minuutin tappioksi.
Salminen oli Sixin kakkosluokan yhteisajoissa 14:s ja tasaista jälkeä tehnyt Valtteri Salonen kymmenes.
Historian saatossa seitsemän mestaruutta saavuttanut Suomi jäi järjestyksessään jo 83. kerran ajetulla Sixillä 18.22 minuuttia kultaa huuhtoneen Ranskan taakse. Italia tuli toisena 53,59 sekuntia ja USA kolmantena jo 8.20 minuuttia voittajan jäljessä.
Päätöspäivään vajaan kolmen sekunnin takaa-ajoasemasta lähtenyt USA peittosi Suomen kymmenellä minuutilla. USA:n ja Suomen väliin kiilasi vielä Espanja.
- Tietenkin nyt harmittaa, mutta kyllä me voimme lähteä rakentamaan positiivisin mielin Suomen tulevaisuutta Sixillä. Kreikassakin saimme hyvän taistelun päälle kolmannesta päivästä lähtien. Sitten tuli perjantaina takaisku Jari Mattilan keskeytyksen muodossa ennen tuota Salmisen haveria. Fortuna ei ollut tällä kertaa puolellamme, tilitti Suomen joukkueen johtaja Jari Kakko.
Tarkkalalle luokkavoitto tiukan väännön jälkeen
Suomen ainoan luokkavoiton Kreikassa ajoi Marko Tarkkala. Hän nousi loppucrossin kärkisijan ansiosta 3-luokan voittajaksi 13,29 sekunnin erolla Ranskan Sebastien Guillaumeen.
- Tosi tiukkaa taistelua aivan loppuun asti. Kyllähän tämä luokkavoitto lämmittää mieltä, totesi Tarkkala.
Tarkkala oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen kuuden päivän esitykseensä Kreikan kuuman auringon alla.
- Ei nyt aivan huippusuoritus, mutta ajollisesti ihan hyvää kulkua, vaikka jouduinkin tuskailemaan varsinkin alkupäivänä sankan pölyn vuoksi. Menetin silloin paljon aikaa, muistutti Tarkkala. Kari Tiainen oli ison luokan yhteisajossa 15:s 9.29 minuuttia Tarkkalan takana.
Enduro 1-luokassa Roni Nikander ajoi miesten Trophy-joukkueen ensikertalaisena hienosti kymmenes. Loppucrossissa kahdeksanneksi ajanut Nikander jäi ykkösluokan yhteistuloksissa myös yleiskilpailun voittoon kiitäneestä Espanjan Ivan Cervantessista 8.30 minuuttia.
Nuorille myös viides sija
Suomen nuorten kvartetti, loppucrossiaa kaatunut Antti Hellsten, Olli Turma, Oskari Kantonen ja Jari Pulkkinen ei pystynyt puolustamaan viime syksynä Chilen La Serenan rantahiekalta poimittua MM-pronssia. Tilannetta hankaloitti se, että Pulkkinen joutui keskeyttämään kisan torstaina pyörän tekniikkaongelmien seurauksena.
Suomi sijoittui Kreikassa viidenneksi 23.46 minuuttia täysin ylivoimaista maailmanmestaruutta juhlineesta Italiasta jääneenä. Toiseksi ajoi Australia ja kolmanneksi Ranska. Espanja ehti Suomen edelle neljänneksi.
Serres, Kreikka.
Enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailun lopputilanne 6/6 ajopäivän jälkeen:
1) Ranska 14.50.25,78, 2) Italia + 53,59, 3) USA + 8.20,04, 4) Espanja + 1627,05, 5) Suomi (Roni Nikander, Juha Salminen, Valtteri Salonen, Marko Tarkkala, Kari Tiainen) + 18.22,39, 6) Australia + 21.38,04.
Suomen Valtteri Salonen keskeytti kisan perjantaina moottoririkon seurauksena.
Nuoret:
1) Italia 9.02.23,57, 2) Australia + 12.13,00 jäljessä, 3) Ranska + 14.58,31, 4) Espanja 19.33,19, 5) Suomi (Antti Hellsten, Olli Turma, Oskari Kantonen) + 23.46,95, 6) Saksa + 30.01,26.
Suomen Jari Pulkkinen keskeytti kisan torstaina moottoririkon seurauksena.
Kuuden ajopäivän (loppucross) luokkakohtaiset tulokset:
E1-luokka:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 13.47,29, 2) Ricky Dietrich USA, Kawasaki + 2,76 jäljessä, 3) Thomas Oldrati Italia, KTM + 30,86, 4) Maurizio Micheluz Italia, Yamaha + 32,37, 5) Jordan Curvalle Ranska, Suzuki + 37,09, 6) Michal Szuster Puola, Yamaha + 40, 35, …8) Roni Nikander Suomi, KTM + 41,82, 23) Olli Turma Suomi, KTM + 1.32,11, 27) Antti Hellsten Suomi, Husqvarna + 1.40,49
Lopputilanne 6/6 ajopäivän jälkeen:
1) Cervantes 2.55.23,78 (yleiskilpailun voittaja), 2) Dietrich + 42,93, 3) Gautier + 3.08,62, 4) Oldrati + 4.47,08, 5) Micheluz + 6.14,75, 6) Simone Albergoni Italia, Yamaha + 6.14,75, …10) Nikander + 8.30,62, 16) Hellsten + 12.31,18, 24) Turma + 17.21,21.
E2-luokka:
1) Alessandro Belometti Italia 13.49,69, 2) Rodrig Thain Ranska, TM + 1,21 jäljessä, 3) Fabrizio Dini Italia, Yamaha + 2,53, 4) Fabio Mossini Italia, Honda + 3,95, 5) Christophe Hollis Australia, Yamaha + 22,43, 6) James Jarrett USA, Suzuki + 24,96, …25) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 1.20,49, 63) Juha Salminen Suomi, KTM + 8.48,69
Lopputilanne 6/6 ajopäivän jälkeen:
1) Belometti 2.57.02,61, 2) Thain + 1.08,60, 3) Dini + 1.11,44, 4) Mossini + 2.44,17, 5) Oscar Balleti Italia, Honda + 2.47,90, 6) Hollis + 3.14,36, …10) Salonen + 4.22,60, 14) Salminen + 5.31,14.
E3-luokka:
1) Marko Tarkkala Suomi, KTM 13.50,33, 2) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 3,36 jäljessä, 3) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna + 6,75, 4) Xavier Galindo Ranska, Husqvarna + 12,47, 5) Nathan Kanney USA, KTM + 19,82, …19) Kari Tiainen Suomi, BMW + 1.00,27, 26) Oskari Kantonen Suomi, KTM + 1.18,88.
Lopputilanne 6/6 ajopäivän jälkeen:
1) Tarkkala 2.56.31,87, 2) Guillaume + 13,29, 3) Nambotin + 30,28, 4) Stefan Merriman Australia, Aprillia + 43,08, 5) Alessandro Botturi Italia, Honda + 2.22,39, 6) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna + 2.45,34, …15) Tiainen + 9.29,34, 19) Kantonen + 10.28,51.
Kaikki tulokset:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti