sunnuntai 2. huhtikuuta 2006

Timonen ajoi Päijänneajon voittoon

(Tiedote)


Päijänteen Ympäriajo päättyi sunnuntaina iltapäivällä vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Vantaan Vauhtipuistoon. Sää teki tämänvuotisesta Päijänteen ympäriajosta todella raskaan ja se näkyi myös keskeyttäneiden määrässä, reitin joutui jättämään yli 30 yleisen luokan kuljettajaa.
Perjantaina kilpailun kärjessä ajanut Marko Laaksonen joutui kymmenen muun kuljettajan tavoin päivän viimeisellä moottorikokeella yleisön ilkivallan kohteeksi. Reitille oli laitettu jääpaakkuja, joitakin kuljettajia heiteltiin lumipalloilla ja myös sokaistiin lampuilla jonka seurauksena kilpailun johto päätti mitätöidä maastokoe 7:n tulokset.

Lauantaiaamuna onnettaren hylkäämä Laaksonen kaatui lähes kävelyvauhdista ennen aamun ensimmäisen maastokokeen alkua. Vasen jalka jäi puristuksiin pyörän alle, polvi vammautui ja Laaksonen joutui keskeyttämään kisan. Raskas keli vei lauantaina voimat kärkikuljettajiltakin niin totaalisesti että kuljettajat kieltäytyivät ajamasta maastokoe 17:ää.

Kärkipaikan Laaksoselta perinyt Heikki Timonen joutui päivän viimeisillä maastokokeilla luovuttamaan paikkansa todella mainiosti ajaneelle Mikko Tontille, eroa miesten välillä oli yötauolle tultaessa hieman reilu minuutti.  

Sunnuntaiaamuna keli oli muuttunut nopeammaksi ja Heikki Timonen aloitti hurjan kirin. Minuutin ero oli kurottu umpeen jo päivän
ensimmäisellä maastokokeella, osasyynä oli tosin Tontin epäonni. - Nuuttilan pätkällä terävä spoorin reuna heitti ketjut pois päältä ja niiden päälle laittamiseen meni aikaa sen verran paljon, että tuon pätkän jälkeen olimme Timosen kanssa lähes tasoissa. Yritin taistella loppuun saakka, mutta Heikki oli tänään parempi, Tontti kertoi maalissa.

Kilpailun voittanut Heikki Timonen hymyili helpottuneena Lavangon moottoriradalla voiton ratkettua toisena vuonna peräkkäin 36-vuotiaalle lahtelaiselle.  

- Lauantaina Auttoisten ja Evon pätkillä olin todella vaikeuksissa, koska ensimmäisenä kuljettajana jouduin aukaisemaan reittiä,  yleisö oli kävellyt ajourassa joka vaikeutti ajamista. Tänään kulki mukavasti ja kelikin oli paljon helpompi, mutta tiukka taistelu tästä lopulta tuli, Timonen totesi palkintojenjaon jälkeen.

Päijänteen Ympäriajo järjestettiin 71:n kerran, reitin mitta oli tänä vuonna 913 km ja reitillä oli 27 maastokoetta joilla pituutta yhteensä 236,5 km.    
Moottoripyörien endurokilpailu, 71. Päijänteen Ympäriajo

Lopputulokset moottorikoe 27/27 jälkeen:
1. Heikki Timonen SsMK KTM 5.30.26
2. Mikko Tontti SsMK KTM -00:18
3. Jani Laaksonen TuMK KTM - 05.05
4. Suominen Janne J-SMK KTM -06.52
5. Leif Holm OriMK KTM -08.13
6. Riku Nikander NMK KTM -15.26
7. Veli Halttunen J-SMK Kawasaki -18.16
8. Pentti Nurminen SsMK Husaberg -20.09
9. Sami Laaksonen TuMK Yamaha -21.46
10. Olli Turma J-SMK KTM -22.30
Lisää tuloksia osoitteessa http://www.fin-enduro.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti