Bajahillin toimittajien saaman tiedon mukaan EU- komissio kaavailee Iron Butt- eli rautaperseajojen http://www.ibafinland.fi julistamista laittomiksi. Rautaperseajossaon tarkoitus ajaa vähintään 1000 mailia eli 1600 kilometriä vuorokaudessa. Korkein yhdistyksen suoritus on Bun Burner 3000 Gold. Siinä on ajettava 4827 kilometriä kahdessa vuorokaudessa.
Ei ole ensimmäinen kerta kun EU:n byrokraatit puuttuvat motoristien asioihin, niistä mitään ymmärtämättä. Edellinen lapsus oli viime viikolla julkaistu ajokorttidirektiivi, missä nostettiin yli 27 kW ajokortin saamista, 21 ikävuodesta 24:ään.
Nyt byrokraatit ovat iskeneet Suomessakin erittäin suositun rautaperseharrastuksen kimppuun. Saamiemme tietojen mukaan myös moottoripyörien kuljettajille astuvat voimaan samat ajo- ja lepoaikamääräykset kuin ammattiautoilijoille.
Väsynyt rautaperseen suorittaja lepää tankkaustauolla. |
Komissaari Morini ehdotuksen takana
Italialainen Franco Morini on ehdotuksen takana.
- Olemme erittäin huolestuneet juuri noista ylipitkistä ajoajoista, joita varsinkin motoristit ajavat, suorittaessaan rautaperse- merkkejä. Esitys on lausuntokierroksella EU komission liikenteen pääosastolla DG TREN:llä. Asiaa on jo kokeiltu Ruotsissa.
Poliisi samoilla linjoilla
Tavoitimme Helsingin Liikkuvan poliisin yksiköstä ylikonstaapelin, joka suostui antamaan lausunnon asiasta nimettömänä. Eki W (nimi muutettu) kertoili Viljatie 4:n tupakkahuoneessa näkemyksiään tulevasta direktiivistä.
- Kyllä tuo hullulta kuulostaa, näin äkkipäätään, mutta onhan se todella vaarallinen harrastus, väsynyt kuljettaja puoli tonnia painavan Gold Wingin sarvissa, vastaa täysin väsynyttä kuljettajaa 60 tonnia painavan yhdistelmä- auton puikoissa! Ymmärrän direktiivin henkeä täysin, jos ajan Yamaha XJ 850:ni pysähtymättä Sipoosta töihin tänne Malmille, olen aivan poikki. Kyllä se vaatii vähintään yhden tupakkatauon.
Alan harrastaja tuomitsee direktiivin
Tavoittamamme R. Leppäniemi ei sanojaan säästellyt kun kuuli Bajahillin toimittajilta tulevasta direktiivistä.
- Mitä ihmettä se EU:lle kuuluu kuinka kauan minä ajan moottoripyörälläni? Eihän ne valvo henkilöautoilijoiden ajoaikoja. Täytyy myöntää että tuo on kyllä totta. Ja ihmettelemme suuresti kuinka poliisi voisi valvoa meidän motoristien ajoaikoja.
Tähän ylikonstaapeli Eki W. antaa vielä hieman valaisua.
- Digitaaliset ajopiirturit tulevat pakollisiksi yli tuhatkuutioisiin moottoripyöriin 2007 Tammikuussa.
Asiasta on jo tehty periaatepäätös EU:n sisällä. Tarkimmat lukijat muistavatkin, että asiasta mainittiin EU:n kuljetus ja logistiikka -lausunnossa ns. valkoisessa kirjassa vuonna 2001.
R. Leppäniemi toteaa vielä haastattelun lopuksi.
- Minä en tätä harrastusta lopeta, ajan tasan niin pitkiä reissuja kuin minua huvittaa. Se on aivan sama mitä EU- byrokraatit määräävät, Rampe kuittaa.
Minut ja pyöräni on luotu kulkemaan, olemme syntyneet ajamaan rautaperse-ajoja.
Lue lisää direktiiviehdotuksesta komission kotisivuilta: Euroopan komissio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti