James West ei ole ensimmäistä kertaa Suomessa. Viime kesänä hän osallistui Saariselällä International Six Nights Enduroon. Katso kuvagalleria |
Tulevana viikonloppuna lumista ajouraa on hänellä edessä lähes 800 kilometriä kun 78. Päijänteen Ympäriajo käynnistyy. West on syntynyt ja asunut lähes koko ikänsä Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, Dubaissa. Hän on hiekkaisissa olosuhteissa enemmän kuin kotonaan.
- Asuin 10 vuotta nuoruudessani vanhempieni kotimaassa Iso-Britanniassa ja silloin ajoin pelkästään motocrossia. Kun muutin takaisin Dubaihin niin rupesin ajamaan enduroa ja dakar-tyylisiä pitkän matkan kilpailuja. Moottoripyörää olen ajanut koko elämäni, 5-vuotiaasta saakka, West kertoo.
James West haastettiin mukaan OFFROADPron Team Päitsi 2013 -tiimiin, jossa hän on yksi 60 kuljettajasta, jotka lähtevät ajamaan Päijänteen Ympäriajoa ensi viikonloppuna.
- Haluan ihan ensimmäisenä sanoa ihan järjettömän ison kiitoksen kaikille jotka mahdollistavat tämän elämyksen kokemisen. Kaikki tuntevat minut maailmalla hiekkakuljettajana, joten tämä on ihan huikean mielenkiintoinen haaste. Olen ajanut elämässäni erittäinkin rankkoja safari-tyylisiä kilpailuja ympäri maailman - Australiaa, Yhdysvaltoja ja Afrikkaa myöten. En ole kuitenkaan koskaan ajanut lumella.
- Olen viimeksi ajanut lumisissa maisemissa vuonna 2009, kun treenasin vuoden 2010 Dakar-rallia varten Andorrassa vuorten rinteillä. Sen jälkeen en ole lunta nähnyt, Dubain hiekkadyyneillä muuten päiviään viettävä West naurahtaa.
Kaksi päivää lumitreeniä
West saapui Suomeen myöhään tiistai-iltana, joten lumisia harjoituspäiviä kertyy tasan kaksi kappaletta, ennen kuin 78. Päijänteen Ympäriajo käynnistyy lauantai-aamuna Vierumäeltä.
- Oli kyllä todella outoa ajaa lumella. Pyörää osaan kyllä ajaa, mutta pitää löytää taito käyttää jalkoja avuksi tuolla lumispoorissa. Normaalisti kun olen pyörän päällä seison 99% ajasta, mutta nyt se on ihan toisinpäin, West kertoo.
- Järjestän endurosafareita Dubaissa ja minulla on käynyt siellä asiakkaita Suomesta ja Ruotsista. Kun he ovat päivän ajaneet hiekkadyyneillä kommentit ovat olleet että hiekalla ajaminen on samankaltaista kuin lumessa eteneminen. He ovat kyllä puhuneet ihan puppua, West nauraa.

Keskeytys ei ole vaihtoehto
James Westillä on vain yksi tavoite viikonlopun kilpailua silmällä pitäen - ruutulippu pitää nähdä sunnuntaina.
- En takuulla aio keskeyttää. Ainoa keskeyttämisen syy voi olla tekninen vika, jota ei saada korjattua. Muuten jatkan kyllä matkaani. Rakastan pitkän matkan kilpailuja - mitä pidempi matka sen parempi.
- Kylmä tulee varmasti olemaan, mutta kun kävin tänä aamuna ajamassa niin ainoa mistä tuli kylmä oli sormet - ja sekin vain alussa.
Aamun treeneissä West pysyi hienosti spoorissa, mutta vieraili myös sen ulkopuolella.
- En kyllä tiedä miten kuljettajat meinaa ohitella mua tuolla spoorissa - se vaikutti haastavalta touhulta kun pyörä upposi heti syvälle kun spoorista erehtyi vähän sivuun, West hymyili.
Offroadpro Team Päitsi 2013
Offroadpro-lehden nimissä Päijänteen Ympäriajoon on lähdössä noin 60 kuljettajaa. Kyse on tempauksesta, jossa ensimmäiset kuljettajat houkuteltiin mukaan jo reilusti yli vuosi sitten. Iso osa tiimiläisistä ei ole koskaan ajanut Päijänteen Ympäriajoa.Tiimin puuhamiehenä toimii Celle Ström, joka on toteuttanut vastaavaa jo aiemmin.
- Kytösen Veskun kanssa harmittelimme viime vuoden Päitsin maalissa, kun kuljettajia on nykyään niin vähän mukana ja ideoimme tällaisen tiimin. Olen järjestänyt vastaavaa kaksi kertaa aiemminkin. Kerran tiimiä yhdistivät Gas Gas -pyörät ja kerran Sipoon Moottorikerho. Nyt ei vaadittu tiettyä pyörämerkkiä eikä kerhoa, Ström kertoo.
Tiimi järjesti yhteistyökumppaneilleen ajopäivän ja saunan ruokailuineen Riihimäellä MotoJyskyn endurosafarin maisemissa tammikuussa ja toisen yhteisen ajopäivän maaliskuussa.
- Tiimissä on kuljettajia laidasta laitaan. Meillä on tiimissä mukana neljä naista ja iso nippu poikia. Meillä on koossa erinomainen porukka, joka lähtee reissuun pitämään hauskaa, Ström uskoo.
- Moni on ajatellut, että haluaisi lähteä Päitsille, mutta kynnys on ollut liian suuri. Me annamme monelle mahdollisuuden lähteä kilpailuun tiimimme avustuksella.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti