SMOTOn edustaja kävi asiantuntijana kuultavana eduskunnan liikennevaliokunnassa torstaina. Liikenevaliokunta kuulee asian tässä vaiheessa eri tahoja ja muodostaa sitten Suomen virallisen kannan koskien komission hanketta.
SMOTOn mukaan moottoripyörien määräaikaiskatsastuksesta ei ole hyötyä turvallisuudelle, ympäristölle tai omaisuuden valvonnalle. Kansallisella tasolla katsastuksesta tulisi vuodessa noin 30 milj. euron kustannukset kun taas hyödyt jäisivät millä tahansa laskutavalla alle 7 miljoonan euron.
Lauantain katsastusmielenosoitus keräsi satoja motoristeja
SMOTO:n järjestämä mielenilmaus moottoripyörien määräaikaiskatsastusta vastaan Helsingissä lauantaina 22.9.2012 toteutui kauniissa säässä. Lyhestä varoitusajasta huolimatta paraatiin ja Eduskuntatalon eteen kokoontui noin 300 pyöräkuntaa.
Moottoripyöräilijöiden viestin otti vastaan MP-Arkadian puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Niikko (PS). Niikko lupasi myös omalta osaltaan viedä katsastuspakon vastustusviestiä eteenpäin.
Tähän asti tapahtunutta
Hanke moottoripyörien pakollisesta vuosikatsastuksesta on viimeisen 15 vuoden aikana käyty kaatamassa eduskunnassa ja liikennevaliokunnassa jo kuusi kertaa, edellisen kerran vuonna 2009. Hanketta on vuosien varrella ajettu useilla eri argumenteilla ja lopulta se on joka kerta kaatunut ympäristö- ja turvallisuusfaktoihin. Vuonna 2009 eduskunnan liikennevaliokunta linjasi Suomen viralliseksi kannaksi EU:n suuntaan, että Suomi vastustaa moottoripyörien määräaikaisia katsastuksia.
Uusin hanke tulee tällä kertaa komissiolta. Sen tiimoilta asia on edennyt seuraavasti:
- 13.7.2012 Komission direktiiviehdotus Euroopanlaajuisesta moottoripyörien pakollisesta vuosikatsastuksesta (BH: Komissio ehdottaa moottoripyörille katsastuspakkoa 12.7.2012)
- 27.7.2012 SMOTOn kommentti Trafille ja liikenne- ja viestintäministeriölle U-kirjeen koostamiseen.
- 22.9.2012 Mielenosoituksia Euroopassa katsastuspakkoa vastaan, FEMA. Mielenosoitus eduskuntatalolla katsastuspakkoa vastaan, SMOTO. (BH: Liity vastustamaan määräaikaiskatsastuksia 18.9.2012)
- 26.9.2012 SMOTOn edustaja MP Arkadian johtoryhmän kokouksessa
- 27.9.2012 SMOTOn edustaja liikenne- ja viestintäministeriön koolle kutsumassa komission liikennekelpoisuuspaketin EU-käsittelyn seurantapalaverissa
- 27.9.2012 SMOTOn edustaja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kuultavana
Seuraavaksi tapahtuvaa
Eduskunnan liikennevaliokunta rustaa oman vastineensa muutaman viikon sisällä. LVM:n ja TraFin edustajien on jatkossa noudatettava tätä linjausta käytävissä neuvotteluissa. Direktiiviehdostusta käsitellään ns. ministerineuvostossa. Aikaa tähän kuluu muutamia kuukausia sekä useita vaiheita.
Kansalliset kannanotot tulevat koosteena joskus loppuvuodesta. Tästä voi sitten lukea kuka kannattaa, kuka vastustaa ja millä argumenteilla asiaa Euroopassa polemoidaan. Tämän jälkeen seuraa sarja vaiheita jotka ovat toimittajalle epäselviä, mutta odotettavissa on vuoden tai parin jakso eri tasoista säätämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti