Suomalaistalli Ajo Motorsport osoitti road racingin GP-sarjan 125-kuutioisten toisessa osakilpailussa Portugalin Estrolissä, että Ajo-Hondilla pysytään kärkivauhdin tuntumassa.
Japanin Tomoyoshi Koyama kamppaili tehdaspyörien joukossa hienosti kuudenneksi. Tallikaveri Alexis Masbou täydensi Ajo Motorsportin menestystä Estorilissä ajaen maaliin ollen 13.
- Sain hyvän lähdön ja nousin ensimmäisellä kierroksella jo nelisen sijaa. Ajoin kuitenkin alkukierrokset varovaisesti, sillä kaasuttimen ongelmien takia perjantain ja lauantain harjoitukset jäivät vähemmälle. Talli sai vian korjattua lauantai-iltana. Kilpailussa pyörä toimi hyvin. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, kertoo Koyama kisan jälkeen.
Alexis Masbou suoriutui myös Portugalin GP:stä hyvin. Alexis ajoi pitkälti yksinään, eikä hän pystynyt hyödyntämään muiden imua Estorilin pääsuoralla.
Suomalaisriemua riitti Portugalissa muutenkin, sillä Mika Kallio taisteli ensimmäisen osakilpailuvoittonsa tässä 125-kuutioisten GP-luokassa. 125-kuutioisten yhteispisteissä Kallio on johdossa. Koyama on pistetaulukon kymmenes ja Masbou 16. -Olemme oikealla tiellä. Teknisesti pakettimme on kilpailukykyinen. Ajajissamme on potentiaalia. Tomoyoshi on varteenotettava ehdokas 125-kuutioisten Vuoden Tulokas –titteliin jo alkunäyttöjen pohjalta, Aki Ajo kertoo. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti