torstai 5. kesäkuuta 2008

Bomber Weekend 2008


MOTOPARK, VirtasalmiVIIKONLOPPUNA 6.-8.6.2008
SKANDINAVIAN SUURIN PRÄTKÄTAPAHTUMA! 



Ensimmäinen Bomber-boomin aloittanut Bomber-ilta järjestettiin muutaman innokkaan prätkäilijän toimesta Eläintarhan parkkipaikalla, Helsingissä jo vuonna 1999.

Vuonna 2001 päätettiin lähteä porukalla tien päälle ja suunnistaa kohti Motoparkia. Viikonlopun aikana Motoparkissa juhlittiin noin 500 hengen voimin!

Vuosina 2004, 2005 ja 2006 Bomber Weekendin tapahtumapaikka oli Kiikala Airport. Moottoripyöräilijöitä kunakin vuonna saapui paikalle noin 4 000 – 7 000 henkeä.

Viime kesänä tapahtumaa ei järjestetty! Vuoden tauko on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja lisännyt moottoripyöräilijöiden intoa saapua perinteiseen tapahtumaan. Bomber Weekendin järjestäjät uskovatkin kävijämäärän nousevan nyt jopa 7 000 – 10 000 henkeen. Valtaosa kävijöistä on tietysti Suomesta, mutta joukossa on paljon myös muista Pohjoismaista ja Keski-Euroopasta saapuvia prätkäturisteja!     

LIPUT:1. FESTIVAALIPAKETTI: 45 EUROA.
Vetomiehen ja –naisen kokonaisvaltainen viikonloppulippupaketti (Moottoripyörä sisään alueelle, mahdollisuus osallistua tehonmittaukseen ja kiihdyttämiseen, leiriytyminen ja tilaisuus osallistua ”burnauksen” ennätysyritykseen!)
Huom! Ennakkoon festivaalipaketin ostaneille perjantain kiihdytys- ja sunnuntain rata-ajo puoleen hintaan! (Etu max. 60 euroa!)

2. PÄIVÄLIPPU: 25 EUROA.
Lauantain kohokohta: Stunt Ridingin Avoimet Pohjoismaiset Mestaruuskilpailut sekä hurjia ajonäytöksiä by Ghost Rider, Plan Bee ym.!

Alle 12-vuotiaat aikuisen seurassa ilmaiseksi sisään!

Menolippu: www.menolippu.fi
Lippupalvelu: www.lippupalvelu.fi

PAIKKA JA MAJOITUS:Motopark, Itä-Suomen moottoriurheilukeskus sijaitsee Pieksänmaan kunnassa Virtasalmella. Mikkeliin on matkaa 65 km, Pieksämäelle 35 km ja Varkauteen 35 km.
Majoitus: Motomajat, www.motopark.fi

RATAOHJELMA:Lauantai, 7. päivä kesäkuuta on viikonlopputapahtuman varsinainen yleisöpäivä, jolloin järjestetään Stunt Ridingin Avoimet Pohjoismaiset Mestaruuskilpailut (Nordic Stunt Riding Championships). Tässä finaalissa ajetaan näyttävä freestyle-osuus, jonka tuomaristo arvostelee. Kilpailujärjestelyistä vastaa Pirkanmaan Stunt Riding Yhdistys (www.psry.net).

Kisassa ajavat niin Suomen kuin Pohjoismaidenkin kokeneimmat ja osaavimmat amatööri- ja ammattikuskit! Ajajia odotetaan paikalle myös mm. Venäjältä, Tsekeistä, Saksasta ja Espanjasta!

Nähtävää koko perheelle tarjoaa lisäksi kansainvälisissäkin mittelöissä menestynyt viiden suomalaiskaveruksen muodostama Plan Bee –taitoajoryhmä. Plan Bee käyttää ”työvälineenään” erikoisvarusteltuja KTM –moottoripyöriä (www.planbee.org).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti