maanantai 23. kesäkuuta 2008

Päivärinta ja Karttiala kolmansia Sachsenringilla


Pekka Päivärinta ja Timo Karttiala ajoivat kolmansiksi sunnuntaina Saksan Sachsenringilla ratamoottoripyörien sivuvaunuluokan kolmannessa MM-osakilpailussa. Kahden aikaisemman osakilpailuvoittonsa ansiosta suomalaiset säilyttivät kuitenkin MM-johtonsa.

Kilpailu ajettiin yli 30 asteen helteessä ja jo ennakkoon tiedettiin renkaiden joutuvat kovalle koetukselle. Tästä syystä suomalaiset jättäytyivät suosiolla startissa kärjen taakse renkaita säästääkseen.

Kilpailun puolivälissä oikealle kaartuvassa mutkassa ajokkiin tuli käyntihäiriö ja se uusiutui muutaman kierroksen aikana aina samassa kaarteessa. Kärki pääsi karkuun ja suomalaiset putosivat viidensiksi.

He korjasivat sijoituksensa kuitenkin kilpailun loppupuolella kolmansiksi käyttämällä ongelmakaarteessa vain varttikaasua. Repimällä ei voinut ajaa, kun renkaat olivat melko lopussa. Kahden osakilpailuvoiton jäljiltä kaksikolla oli vielä 20 kiloa lisäpainoa ajokissaan.

Kilpailun voittivat britit Tim Reeves ja Patrick Farrance. Toisiksi ajoivat Ranskan Sebastien Delannoy ja Gregory Cluze.

Päivärinnalla ja Karttialalla on nyt 66 MM-pistettä, Reevesillä 58 ja Delannoylla 49. Seuraava MM-osakilpailu ajetaan ensi lauantaina Hollannin Assenissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti