perjantai 13. kesäkuuta 2008

Nikanderin ja Hellstenin pyörät varastettiin Puolassa

Viikonvaihteessa ajettavaan enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan Puolan osakilpailuun valmistautuvat suomalaiskuljettajat Roni Nikander ja Antti Hellsten kokivat ikävän yllätyksen herätessään torstaina hotellissaan Kwidzynissä. 
Junioreiden MM-sarjassa kilpailevan kaksikon kisakalusto oli lähtenyt yön aikana varkaiden matkaan KTM:llä kilpailevan Nikanderin kuljetusautoa myöten. Hellstenin autosta oli puolestaan varastettu Husqvarna-pyörä ajovarusteineen. 
- Autossani oli kaksi kisapyörää, sekä kaikki varaosat ja varusteet Poliiseja pyörii hotellin pihamaalla tutkimassa varkauksia, mutta kait tässä on nyt edessä kotimatka, kertoi Nikander harmissaan.


Aholalta pöllittiin takapamppu 
Hellstenin autossa oli myös maailmanmestari Mika Aholan ajovarusteita ja varaosia. 
- Autosta häipyi muun muassa ajosaappaideni ja yhden takapyörän lisäksi tehdasiskari, joka on korvaamaton. Koko tiimillämme ei ole toista sellaista. Kisapyöräni on onneksi sentään vielä varikolla, kertoi italialaistiimin Hondalla enduro 1-luokan MM-sarjaa johtava Ahola. 
Endurokuljettajilla on entuudestaan ikäviä kokemuksia Puolasta, jossa ajettiin kuuden päivän mittainen MM-joukkuekilpailu vuonna 2004. 


- Tämä ei ole oikeastaan vielä mitään siihen verrattuna, mitä muutama vuosi sitten Puolan Sixillä tapahtui. Silloin vartioidulta varikkoalueelta varastettiin 36 pyörää, ihmettelee Ahola edelleenkin. 
Enduromoottoripyöräilyn kauden neljännen MM-kisaviikonvaihteen näyttämö Kwidzyn sijaitsee Pohjois-Puolassa noin 100 kilometrin etäisyydellä Gdanskista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti