maanantai 16. kesäkuuta 2008

Helsinki Bike Show keräsi rakentelijat Kaivariin

Järjestyksessään viides Helsinki Bike Show keräsi Kaivarin rantaan 102 rakennettua ja muunneltua moottoripyörää. Tämä on jo merkittävä määrä yksilöllisiä ja suurella vaivalla rakennettuja moottoripyöriä. Näyttelypyöriä oli ajettu paikalle myös pidemmältä - eikä turhaan, palkintoja meni muun muassa Ouluun, Mänttään ja Jyväskylään. Kaikki pokaalit jäivät sentään vielä kotimaahan.

Valitettavasti pilvipoutainen, mutta viileähkö sää karsi tavallisen kansan osallistumista. Onneksi tämä ei vaikuttanut motoristien aktiivisuuteen, kävijöitä oli paikalla välillä aivan tungokseksi asti. Vierailijoiden parkkipaikalta saattoi bongata vakiopelien lisäksi mitä erilaisempaa kalustoa, muun muassa Hot-Rod autoja.

Suomalaisten kyläseppien käsityöperinne elää moottoripyörien rakentelutalleissa vahvana. Myös nuoriso on innostunut rakentamisesta. Näyttelyssä palkittiin nuori rakentaja, joka oli kurvaillut paikalle komeasti itse muunnellulla pyörällänsä, harjoituskolmio vielä perässä kiinni!

MMAF:n tavoitteena on tuoda rakenteluharrastusta esille. Päämedioissa MMAF:n tavoitteet ja tämä tilaisuus olikin hyvin huomioitu. Monet paikalle tulleet kaupunkilaiset kertoivat kuulleensa tapahtumasta juuri TV:n tai lehden ennakkouutisten kautta.

Poliisi tarkasti näyttelyyn tulijat

Aamupäivällä viidakkorumpu kertoi poliisin tekemästä liikennevalvonnasta, jossa tarkastettiin kaikki paikalle saapuvat pyörät, paperit ja kuskit. Tämän kuultuaan eräs näyttelypyöriä ihastellut katsastusmies naureskeli, että 'MMAF järjesti (poliisin kanssa) taas vapaaehtoisen vuosikatsastuksen, höhö höö!'. Tämähän ei toki ole toiminnan tavoitteiden mukaista, MMAF haluaa auttaa harrastajia pykäläviidakossa positiivisessa hengessä kertomalla ja ohjaamalla. Sakkolappu ei motivoi korjaamaan ongelmia tässä positiivisessa hengessä, varsinkin jos on jo mielestään tehnyt parhaansa ongelmien välttämiseksi.

MMAF pyrkii pitämään poliisin kanssa palautepalaverin tapahtuman järjestelyjen tiimoilta. Haluaisimmekin kuulla harrastajilta, onko jollekulle koitunut ongelmia näissä poliisin katselmoinneissa. Myös aiheesta saadut sakot kiinnostavat, ne auttavat meitä seuraamaan kentän linjauksia (katso: MMAF kerää tietoa rakentelun perusteella annetuista sakoista (4.6.2007)).



Janne Leiman Mäntästä keräsi Streetfighter & Cafe Racer -luokassa muiden osallistujien ja tuomariston sympatiat mekaanisesti ahdetulla Jawallansa. Jannen rakentelu on ennakkoluulotonta ja tekniset ratkaisut ovat yksinkertaisella toimivuudellaan suorastaan häikäiseviä.
HBS09 siintää jo suunnitelmissa...

Osallistujilta ja yleisöltä saadun palautteen valossa näyttely oli siis jälleen jymymenestys. Useampikin toivoi perinteen jatkuvan myös kesällä 2009. Onnistuneesta näyttelystä kuuluu kiitos tietenkin kaikille näytteilleasettajille ja vieraille, ilman pyöriä ja vieraita kun ei ole tapahtumaa. Aliens MC teki MMAF:lle kaiken raskaan työn ja he ansaitsevat myös erityisen suuren kiitoksen.

MMAF haluaa jatkossakin pitää tilaisuuden yleisölle vapaana, tämä toimintahan hän palvelee rakenteluharrastuksen edistämistä mitä parhaimmin. Osallistujille ja yleisölle ilmaiseen näyttelyyn päästään järkevällä kulurakenteella, kaupungin ja viranomaisten suosiollisella yhteistyöllä sekä suurella määrällä vapaaehtoistyötä. HBS09:stä kuulemme lisää varmasti syksymmällä, kunhan nyt tästä toivutaan...

BajaHill:n kuvat HBS08:sta tästä: http://www.urheilukuvat.net/. Tulosluettelo sekä muuta tietoa piakkoin MMAF:n sivuilta http://www.mmaf.fi/.


Teksti: Santtu Ahonen, kuvat TiMu ja Chrisse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti