sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Seistola karsiutui Ranskassa


Matti Seistola koki tylyn kohtalon motocrossin MM-sarjan kauden seitsemännessä osakilpailussa Ranskan St Jean d'Angelyssa.
Seistola karsiutui jatkosta, kun hän joutui tyytymään vasta 11. sijaan MX2-luokan niin sanotusta last chance-erästä, joka ajettiin aika-ajona.
Hondalla kilpaileva kangasalalainen oli puolestaan omassa karsintaerässään sijalla 19.
- En ole vielä koskaan karsiutunut mistään kisasta tätä ennen. Nyt ollaan pohjalla, mutta sieltä ponnistetaan vielä ylös, vakuutti viime vuonna MM-sarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Seistola.
Seistola korosti, että selittelyihin ei ole todellakaan aihetta.
- Nyt meni niin surkeasti kuin voi mennä. Mieheltä ei löydy syöttöä.
Kyllä tämä on nyt korvien välistä kiinni.
Harjoituksissa vielä hyvää vauhtia esittänyt Seistola otti karsintaeräänsä vaisun startin.
- Lisäksi olin turvallani toisella kierroksella. Last chancessa en sitten löytänyt rentoutta ajooni. Yliyrittämistä, sivalsi Seistola pettyneenä.
MX2-luokan karsintaerien voitot kuittasivat nimiinsä MM-sarjaa johtava italialainen Yamaha-kuljettaja Antonio Cairoli ja samalla pyörämerkillä kilpaileva britti Tommy Searle.
MX1-luokan paalupaikkaa Ranskassa juhli belgialainen Suzuki-kuljettaja Steve Ramon ajalla 1.46,418. Toiseksi kovimman kierroksen nimiinsä kuitannut, Kawasakilla kisaava virolainen Tanel Leok jäi Ramonista ainoastaan 16 tuhannesosasekuntia.
MM-sarjaa Yamahalla johtava Italian David Philippaerts oli kymmenes ja 1,240 sekuntia Ramonia jäljessä.
Motocrossin MM-sarjan 7/15 osakilpailu St Jean d'Angely, Ranska:
Luokka MX1, aika-ajot:
1) Steve Ramon Belgia, Suzuki 1.46,418, 2) Tanel Leok Viro, Kawasaki
0,016 jäljessä, 3) Ken de Dycker Belgia, Suzuki 0,395, 4) Clement Desalle Ranska, Suzuki 0,573, 5) Julien Bill Sveitsi, Honda 0,578, 6) Joshua Coppins Uusi-Seelanti, Yamaha 0,630.
Luokka MX2, karsintaerä 1:
1) Antonio Cairoli Italia, Yamaha 24.29,759, 2) Marvin Musquin Ranska, Honda 5,311 jäljessä, 3) Anthony Boissiere Ranska, KTM 7,662, 4) Xavier Boog Ranska, Suzuki 15,702, 5) Steven Frossard Ranska, Kawasaki 20,483,
6) Gregory Aranda Ranska, Kawasaki 25,297.
Karsintaerä 2:
1) Tommy Searle Iso-Britannia, KTM 24.24,869, 2) Stephen Sword Iso-Britannia, Kawasaki 2,955, 3) Tyla Rattray Etelä-Afrikka, KTM 6,230,
4) Manuel Monni Italia, Yamaha 13,202, 5) Nicolas Aubin Ranska, Yamaha 21,251, 6) Matteo Bonini Italia, Yamaha 32,616, ?19) Matti Seistola Suomi, Honda 1.31,327.
Last chance-erä:
1) Cedric Soybeyras Ranska, Yamaha 1.49,750, 2) Jeremy Tarroux Ranska, KTM 0,207, 3) Gert Krestinov Viro, KTM 1,733, 4) Joel Roelants Belgia, KTM 1,879, 5) Elliot Banks-Browne Iso-Britannia, Kawasaki 1,927, 6) Loic Rombaut Ranska, Kawasaki 1,929, ...11) Seistola 2,805.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti