Suomalaistalli Ajo Motorsportin Derbi-kuljettaja Michael Ransederin kilvanajo loppui lyhyeen ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Malesiassa.
Itävaltalainen kaatui 125-kuutioisten kisan avauskierroksella ja keskeytti.
- Pyörässäni oli hyvät säädöt kisaan, mutta ajoin kohtalokkaaseen kurviin ehkä liian lujaa ja etupyörä luisti alta, kertoi Ranseder harmissaan.
Ransederin romanialainen tallikaveri Robert Muresan teki lähtöruudusta 31 hyvän nousun leikaten Sepangin radan maalilinjan sijalla 23 Aprilia-kuljettaja Gabor Talmacsin ylivoimaisesti voittamassa kisassa.
Unkarilainen Talmacsi siirtyi samalla kymmenen pisteen johtoon espanjalaiseen Aspar-tiimin tallikaveriinsa Hector Faubeliin nähden ennen Valenciassa kahden viikon kuluttua ajettavaa kauden päätösosakilpailua.
Faubel sijoittui Sepangissa kolmanneksi kaksi edellistä kautta Ajon riveissä ajanut KTM:n japanilaiskuljettaja Tomoyoshi Koyama edellään.
- Kaksijakoinen päivä meiltä. Ransederin keskeytys oli takaisku, mutta toisaalta Muresan pystyi koko ajan kohentamaan kierrosaikojaan ja samalla nostamaan sijoitustaan kisassa, kehaisi tallipäällikkö Aki Ajo ensimmäistä kertaa urallaan Sepangissa ajanutta 16-vuotiasta nuorukaista.
Malesian GP, Sepang
125-kuutioisten luokan MM-osakilpailu 16/17:
1. Gabor Talmacsi Aprilia 42.50,831
2. Tomoyoshi Koyama KTM + 6,753
3. Hector Faubel Aprilia + 7,793
4. Joan Olive Aprilia + 8,180
5. Sergio Gadea Aprilia + 8,947
6. Lukas Pesek Derbi + 9,935
7. Simone Corsi Aprilia + 10,132
8. Mattia Pasini Aprilia + 10,335
9. Bradley Smith Honda + 23,426
10. Alexis Masbou Honda + 24,808
11. Nico Terol Derbi + 24,909
12. Pablo Nieto Aprilia + 26,194
13. Stefan Bradl Aprilia + 29,490
14. Mike di Meglio Honda + 29,775
15. Esteve Rabat Honda + 31,011
…23. Robert Muresan Derbi + 1.08,549
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti