perjantai 16. marraskuuta 2007

Salmisen suoritus hylättiin, nuoret neljäntenä

Suomi on menettänyt mahdollisuutensa mestaruuden uusimiseen enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailussa, kun tuomaristo hylkäsi ulkopuolisilta pyörän työntöapua saaneen Juha Salmisen suorituksen kisan neljäntenä ajopäivänä.
Suomen kuusikosta Eero Remes joutui keskeyttämään kisan jo keskiviikkona, joten Salmisen hylkäyksen myötä miesten joukkue on lopullisesta poissa pelistä, kun Sixin päiväkohtaisiin tuloksiin lasketaan mukaan viiden kuljettajan suoritus.
Enduro 2-luokassa toisena ja Sixin yleiskilpailussa kolmantena ajaneen Salmisen pyörässä ilmeni kytkinongelmia torstain viidennen ja viimeisen erikoiskokeen lopussa.
Salmisen pyörä hyytyi varikon vieressä sijainneen pätkän pehmeään hiekkaan, jolloin katsojat riensivät tarjoamaan suomalaiselle työntöapua. 
- Säännöt kieltävät ulkopuolisen avun, mutta minkäs teet, kun katsojat rientävät apuun, totesi Salminen tuomariston pelättyä päätöstä odottaessaan.
Historiansa kahdeksatta joukkuemestaruutta Chilestä hakenut Suomi ajoi ennen Salmisen hylkäystä kisassa toisena, parikymmentä sekuntia Italian takana. Jari Mattila johti ennen kahta viimeistä kisapäivää 1-luokkaa ja Marko Tarkkala ajoi toisena 3-luokassa.
Suomella on miesten joukkueen takaiskusta huolimatta edelleen mahdollisuudet mitaliin Sixillä.
Toiveet kohdistuvat nyt nuorten joukkueeseen, jossa ajavat Roni Nikander, Antti Hellsten, Olli Turma ja Patrick Wikman.
Suomen kvartetti ajaa kisassa neljäntenä, tosin jo 15.08 minuuttia kärjessä jyräävän Espanjan takana. Suomi jahtaa pronssimitalia ja siihen vielä vahvimman otteen omaavaa Australiaa, johon sinivalkoisilla on eroa 1.51 minuuttia.
Nuorten kisassa toisena olevaa Ranskaa ei saada enää ajamalla kiinni. Ranska on 4.05 minuuttia jäljessä johtavasta Espanjasta.
Järjestyksessään jo 82. kerran ajettava Sixi päättyy lauantaina La Serenassa ajettavaan loppucrossiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti